Lohtua viisufaneille: Euroviisuista julkaistiin komedia Netflixissä – katso traileri
Elokuva piti alun perin julkaista samaan aikaan tämän vuoden Euroviisujen kanssa, mutta koronavirus laittoi suunnitelmat uusiksi.
Amerikkalaiset elokuvantekijät ovat koettaneet omaksua Euroviisujen maailman ja tehneet siitä fiktiivisen elokuvan. Lopputuloksena on syntynyt Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga -nimeä kantava komedia, joka on julkaistu perjantaina 26. kesäkuuta Netflixissä.
Komediassa seurataan pienen islantilaiskylän muusikoita, Lars Erickssongia (Will Ferrell) ja Sigrit Ericksdottiria (Rachel McAdams), jotka muodostavat Fire Saga -nimisen duon. Menestystä tavoittelevasta kaksikosta ei oikein pidetä, mutta he pääsevät kuin pääsevätkin edustamaan maataan viisulavalle.
Elokuva on tehty yhteistyössä viisujen taustalla olevan Euroopan yleisradiounionin (EBU) kanssa. Fire Sagan tarina piti alun perin julkaista yhtä aikaa vuoden 2020 viisujen kanssa, mutta koronavirusepidemia perui viisut ja elokuvan julkaisu siirtyi kesäkuuhun.
Euroviisuleffan on ohjannut David Dobkin ja käsikirjoitus on Andrew Steelen ja Ferrellin käsialaa. Ferrellille viisut ovat tulleet tutuksi hänen ruotsalaisen vaimonsa Viveca Paulinin kautta, ja mies on seurannut viisuja monena vuonna sekä ollut jopa paikan päällä katsomassa viisuja.
Tuttuja kasvoja viisuista
Elokuvaan on haettu vaikutteita aiempien vuosien viisuista sekä kilpailijoista; elokuvassa nähdään jopa Lordia etäisestä muistuttava sarvipäinen hahmo, joka nähdään myös trailerilla kohdassa 01:04. Lisäksi elokuvassa on mukana viisuista tuttuja henkilöitä omana itsenään, kuten BBC:n viisukommentaattorinakin tunnettu Graham Norton sekä aiempien vuosien voittajia.
Ferrellin ja McAdamsin ohella elokuvaa tähdittävät muun muassa Dan Stevens venäläisenä viisukilpailijana, Pierce Brosnan Larsin paheksuvana isänä sekä Demi Lovato laulajana, joka kilpailee pääsystä viisuihin. McAdams ei laula elokuvassa itse, vaan Sigritin ääni kuuluu ruotsalaiselle laulaja Molly Sandénille, joka on elokuvassa mukana nimellä My Marianne.
Voit katsoa elokuan trailerin otsikon yläpuolelta suomeksi teksitettynä ja alta voit katsoa elokuvaa varten tehdyn musiikkivideon Fire Sagan kappaleelle Volcano Man. Itse elokuvan löydät Netflixistä täällä ja elokuvan soundtrackiin voit tutustua muun muassa Spotifyssa täällä.
LUE MYÖS:
- Tarkista heti, missä hammasharjasi on – hammaslääkäri varoittaa ällöttävästä seurauksesta
- Suomen tappavimpaan syöpään sairastuu yhä useammin nainen, joka ei tupakoi
- Pitääkö koirasta pitää kiinni, vaikka vauvan syntymä muuttaisi kaiken? Asiantuntija ottaa kantaa
- Miehen onnellisuuteen parisuhteessa riittää yksi pieni harhaluulo – tutkijoiden havainto huvittaa
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Tällainen kipu jalassa on vakava varoitusmerkki – lääkäri kehottaa lähtemään heti päivystykseen
- Maustekaapin tuttu aarre auttaa pitämään painon kurissa
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Naiset kertovat tunnistavansa huonon seksikumppanin jo kaukaa – tästä he sen päättelevät
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Uusi suositus julkaistiin – yli 60 prosentilla suomalaisista tämä arvo on yli suositusrajan