Ajatus lasten parhaasta voi saada vanhemman jäämään suhteeseen, jossa hän ei itse enää voi hyvin.

Parisuhteesta lähteminen on harvoin helppo päätös, mutta lasten kanssa tilanne voi tuntua vielä monimutkaisemmalta. Vaikka suhde olisi jo pitkään ollut etäinen tai onneton, mielessä voi pyöriä ajatus siitä, että yhdessä pysyminen on lasten kannalta parempi vaihtoehto.

Your Tango kokosi alun perin yhteen lauseita, joita lasten vuoksi avioliitossa pysyttelevät miehet saattavat käyttää. Samat ajatukset voivat kuitenkin yhtä hyvin pyöriä myös naisen mielessä.

Lapset myös huomaavat usein kodin ilmapiiristä enemmän kuin vanhemmat kuvittelevat. Vaikka kotona ei riideltäisi äänekkäästi, etäisyys, kireys ja jatkuva asioiden välttely voivat näkyä arjessa.

Kuulostavatko nämä ajatukset tutuilta?

  1. Ei tässä voi enää ajatella vain itseään.
    Kun perheessä on lapsia, omat toiveet on helppo laittaa taka-alalle. Vanhempi saattaa ajatella, että oma tyytymättömyys on vain kestettävä, jos yhdessä pysyminen pitää lasten arjen ennallaan.
  2. Me ollaan ihan hyviä vanhempia, vaikka parisuhde ei toimikaan.
    Lasten asioista voidaan sopia ja arki saada pyörimään, vaikka puolisoiden välinen läheisyys olisi kadonnut jo kauan sitten. Silloin voi tuntua siltä, että tämä riittää.
  3. Ei meillä nyt niin huonosti mene.
    Jos kotona ei ole jatkuvia riitoja, tilanteen voi helposti selittää itselleen paremmaksi kuin se tuntuu. Arki toimii jotenkin, joten ehkä mitään ei tarvitse muuttaa.
  4. En halua nähdä lapsiani vain joka toinen viikko.
    Ajatus yhteisen ajan vähenemisestä voi olla yksi suurimmista syistä jäädä suhteeseen. Tavallisten aamujen, iltojen ja viikonloppujen menettäminen voi tuntua niin raskaalta, ettei eroa halua edes ajatella pidemmälle.
  5. Ei me sentään lasten nähden riidellä.
    Vanhemmista voi tuntua, etteivät lapset tiedä ongelmista mitään, kun riidat hoidetaan heidän kuulemattaan. Lapset voivat silti huomata, jos vanhemmat välttelevät toisiaan, puhuvat toisilleen kylmästi tai eivät juuri vietä aikaa yhdessä.
  6. Täytyyhän minun ainakin yrittää lasten takia.
    Moni haluaa tietää tehneensä kaikkensa ennen eroa. Yrittäminen on kuitenkin eri asia kuin se, että samaa huonoa tilannetta vain jatketaan vuodesta toiseen.
  7. En halua olla se, joka hajottaa tämän perheen.
    Eroon voi liittyä paljon syyllisyyttä. Mielessä voi pyöriä, mitä lapset ajattelevat, miten sukulaiset suhtautuvat tai syyttääkö puoliso juuri sinua kaiken rikkomisesta.
  8. Kyllähän tämä arki kuitenkin toimii.
    Ruoka tulee pöytään, lapset pääsevät harrastuksiin ja laskut maksetaan. Kun käytännön asiat sujuvat, voi olla helppo ajatella, että parisuhteen ongelmien kanssa pystyy elämään.
  9. Helpompaa tämä on kuin kaiken aloittaminen alusta.
    Ero tarkoittaisi monta uutta asiaa kerralla. Missä asutaan, miten lasten arki järjestetään ja miten rahat riittävät? Tutussa tilanteessa pysyminen voi tuntua paljon helpommalta, vaikka siinä ei olisikaan hyvä olla.
  10. Mä olen varmaan vain väsynyt.
    Joskus väsymys on tietysti vain väsymystä. Mutta jos paha mieli, ärtymys tai etäisyys jatkuu kuukausia, kaikkea ei välttämättä voi enää laittaa kiireen tai huonosti nukutun yön piikkiin.
  11. Ei nyt ole oikea aika tehdä mitään näin isoa.
    Aina löytyy jokin syy odottaa. Kohta alkaa koulu, sitten tulee joulu, sen jälkeen kesäloma. Kun sopivaa hetkeä odottaa tarpeeksi pitkään, vuosia voi kulua huomaamatta.

Lähde: Your Tango

Lue myös: