Laihduttaja, ole tarkkana näiden kolmen ajankohdan kanssa – riski syödä liikaa on silloin suurin

Laihduttamisessa voi onnistua paremmin, kun muistaa kiinnittää huomiota, ettei syö liikaa tiettyihin aikoihin päivästä.
Päivässä on kolme ajankohtaa, jotka ovat vaaranpaikka laihduttajalle. The Sun kertoo tutkimuksen selvittäneen, että laihduttajilla on suurin riski nauttia liikaa kaloreita kello 11:01, 15:14 ja 21:31.
The Sunin mukaan näinä vaaranpaikkoina saattaa syödä 750 kilokaloria lisää per päivä. Nämä kolme ajankohtaa liittyvät aamupäivän kahvilakäyntiin, iltapäivän kahvi- tai teetaukoon sekä päivällisen jälkeiseen syöpöttelyyn.
Johtavan ravitsemusterapeutti Susie Burrellin mukaan yksinkertaisilla elämäntapamuutoksilla tilannetta voi korjata. Burrell kertoi The Sunille parhoista tavoista ottaa ohjat käsiin ja pitää kalorimäärät kurissa näinä laihduttajalle riskialttiina ajankohtina.
Aamupäivän napostelu
Tähän aikaan päivästä moni huomaa suuntaavansa herkkulaatikolle, jotta saa lisää energiaa lounasaikaan asti. The Sunin mukaan tämän laukaisee usein se, ettei ole aamupalalla saanut tarpeeksi kaloreita ja tämä voi myös altistaa ylensyönnille myöhemmin päivän aikana. Aamupäivän nälkä on myös yhdistetty pikaiseen käyntiin kahvilassa, milloin todennäköisemmin herkuttelee paljon kaloreita sisältävillä muffinseilla, kakuilla ja muilla syötävillä. Näissä syötävissä saattaa olla jopa enemmän kaloreita kuin kokonaisessa ateriassa. The Sunin mukaan tämän ajankohdan ollessa lähellä lounasaikaa, saa napostelu kello 11 siirtämään lounasta myöhemmälle iltapäivään, mikä ei myös ole ihanteellista.
”Ota ohjat käsiisi aikatauluttamalla pieni välipala 3-4 aamiaisen jälkeen ja ennen kello 10:30, jotta vältät nälkää liian lähellä lounasaikaa”, Burrell neuvoi.
”Ihanteellisesti tämä välipala sisältää vain 100-200 kilokaloria ja 5-10 grammaa proteiinia, jotta nälkä pysyy kurissa lounasaikaan asti”, hän jatkoi.
Burrellin mukaan hyviä vaihtoehtoja ovat pieni kahvi, 100 gramman kreikkalainen jogurtti ja marjat tai muutama täysjyväkeksi ja juustoa.
Iltapäivän napostelu
Tutkimuksen mukaan toinen vaaranpaikka on kello 15.14. The Sun kertookin, että ihmiset ovat taipuvaisia iltapäivän napostelulle 2-3 tuntia lounaan jälkeen. Yleensä sen ajankohta on kello 15-16 joka päivä, kun verensokeritasot laskevat ja napostelu alkaa houkuttaa. Napostelua vain usein tehdään sellaisilla syötävillä, jotka eivät täytä ja saavat vain napostelun jatkumaan päivälliseen saakka – keksit, suklaa, patukat…
Burrell neuvoi välttämään tätä syömällä proteiinipitoisen välipalan 3-4 tuntia lounaan jälkeen.
”Hyviä vaihtoehtoja ovat annostellut, ravintoainerikkaat pähkinäpohjaiset välipalapatukat, keksit suolaisella päällysteellä tai vihannekset raejuuston tai hummuksen kera”, hän listasi.
”Täyttävän välipalan aikatauluttaminen aikaan ennen kuin äärimmäinen nälkä iskee iltapäivän lopulla auttaa myös estämään syöpöttelyä, kun tulet töistä kotiin myöhään, väsyneenä ja valmiina tuhamaan paketin riisikakkuja ja dippiä ennen päivällistä”, Burrell totesi.
Illan napostelu
Tässäkin on sama juttu kuin kahdessa aiemmassa vaaranpaikassa: sen ajankohta on pari tuntia päivällisen jälkeen. Kenties rentoudut televisiota katsellen ja iltakahvi tai -tee jonkun herkun kanssa tuntuu hyvältä idealta pitkän päivän jälkeen. The Sunin mukaan makeiden syötävien nautiskelu telkkarin ääressä on huono tapa – ja tapa, josta on erittäin vaikea päästä eroon, etenkin jos sitä on tehnyt vuosia. Burrellilla on kuitenkin myös neuvonsa, jolla napostelun ja syöpöttelyn illalla voi saada kuriin.
Yksi on se, että suunnittelet nauttivasi yhden, kaloreiden suhteen kontrolloidun herkun tähän aikaan.
”Hyviä vaihtoehtoja ovat pieni jäätelö, muutama pala tummaa suklaata tai keksi tai kaksi kupillisen teetä kanssa”, ravitsemusterapeutti kertoi.
”Syömisen lopettaminen kello 20 tai 21 joka päivä voi myös toimia ja samoin se, että huolehdit ettei kotoa löydy houkuttelevia ruokia, sillä jos niitä löytyy, syöt ne”, Burrell huomautti.
Burrellin mukaan jos sinun on vaikea hillitä itseäsi tähän aikaan päivästä, voi syömisen lopettaminen kokonaan päivällisen jälkeen kylmiltään auttaa lopettamaan tämän huonon ruokatavan, mikä saa sinut syömään merkittävän määrän ylimääräisiä kaloreita joka päivä.
Lähde: The Sun
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja