Kun leivot, vaihda voi tähän yllättävään raaka-aineeseen, ja lopputulos on heti terveellisempi
Leipomisessa voi löytyä hyvin yllättäviäkin ratkaisuja!
Tiedätkö sen tunteen, kun mielesi tekee leipoa jotain hyvää joko tarjottavaksi tai omaa herkuttelua varten?
Leipominen on usein todella rentouttava ajanviettotapa, ja on ihanaa tarjota muille itsetehtyjä leivonnaisia ja herkkuja.
Monella kuitenkin on se ongelma, että vaikka olisikin ihanaa herkutella leivonnaisilla, tulee keksien, kakkujen, pullien, muffinssien tai muiden herkkujen syömisessä nielaistua kuitenkin samalla myös aimo määrä turhia kaloreita.
Moni pyrkiikin tekemään leipoessa terveellisempiä vaihtoehtoja, joiden avulla lopputuloksesta tulee edes hieman terveellisempi. Moni pyrkii vaikkapa vähentämään sokerin määrää, tai korvaamaan sen vaikkapa hunajalla tai agavesiirapilla.
Myös voin korvaamiseen on olemassa todella luova ja yllättävä tapa! Voin nimittäin leipomuksessa korvata hedelmäsoseella! Esimerkiksi omena- ja mangosose käyvät tähän tarkoitukseen todella hyvin. Leipomuksesta tulee kostea, mutta rasvan ja kalorien määrä vähenee merkittävästi.
Esimerkiksi juustokakun pohjan voi tehdä aivan uudella tavalla, ja yhdistää digestive-keksimurun mango- tai omenasoseeseen sulatetun voin sijaan, jolloin lopputulos on rakenteeltaan hieman erilainen, mutta aivan yhtä herkullinen!
Kokeile sinäkin ensi kerralla käyttää leipoessa voin sijaan hedelmäsoseita!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?