Kun käytät keinotekoisia makeutusaineita, tätä se tekee kehollesi
Monet vaihtavat sokerin keinotekoisiin makeutusaineisiin yrittäessään syödä terveellisemmin.
Valitettavasti keinotekoiset makeutusaineet eivät ole välttämättä yhtä turvallisia kuin luullaan, varsinkin jos niitä käytetään säännöllisesti. Niillä makeutetut juomat aiheuttavat samanlaisia terveysriskejä, kuin sokerilla makeutetut. Eivätkä ne todennäköisesti auta siinäkään, jos haluaa estää diabeteksen syntymisen. Tässä alla on monta hyvää syytä jättää myös keinotekoiset makeutusaineet vähälle.
Monta syytä vähentää myös keinotekoisten makeutusaineiden kuluttamista
Keinotekoiset makeutusaineet muuttavat makuhermoja, joka lisää nälkää ja sokerin himoa. Niillä saadaan kuitenkin tyydytettyä sokerinomaista nautintoa huonommin kuin sokeria sisältävillä syötävillä ja juotavilla, joten seurauksena voi olla se, ett päädytään syömään sen jälkeen enemmän kaloreita sisältäviä elintarvikkeita, jotta olo tuntuisi hyvältä.
Vaikka kyseessä ei ole sokeri, voivat ne silti vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös verensokeriin ja insuliinipitoisuuksiin. Esimerkiksi sukraloosi aktivoi makean maun reseptorit aiheuttaen insuliinipiikkejä. Asesulfaamikalium voi nostaa insuliinitasoja jopa 210 %. Aspartaamilla ei näytä olevan tällaista vaikutusta. Sorbitoli, ksylitoli ja muut sokerialkoholit voivat myös nostaa sokeritasoja.
Monien tutkimusten mukaan keinotekoiset makeutusaineet aiheuttavat terveysriskejä. Kuten monien muidenkin asioiden kohdalla, kun niitä käyttää kohtuullisesti, eivät ne ole niin vaarallisia. Muista myös, että voit aina yrittää tyydyttää sokerinhimosi esimerkiksi hedelmillä, stevialla ja muilla luonnollisilla vaihtoehdoilla sokerille.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä