Koronapelolla voi olla yllättävä vaikutus seksielämääsi, paljastaa tutkimus
Koronavirus on jyllännyt maailmalla noin 1,5 vuotta.
Koronavirus, sen aiheuttama pandemia ja toimenpiteet epidemian tukahduttamiseksi herättävät ihmisissä monenlaisia tunteita. Jos koronavirustartunta ja koronaan menehtyminen herättävät sinussa pelkoa, voi sillä olla positiivinen vaikutus seksielämääsi.
Uuden tutkimuksen mukaan eniten koronaa pelkäävillä pareilla on parempi seksielämä, kertoo The Sun. Tutkimuksessa ilmeni, että nämä parit harrastivat seksiä useammin, he olivat himokkaampia ja kokeilunhaluisempia makuuhuoneen puolella.
The Journal of Sex Research -julkaisussa ilmestynyttä tutkimusta varten 303 parisuhteessa olevaa henkilöä kertoi kyselyssä, kuinka paljon heitä pelotti koronan saaminen ja koronaan menehtyminen. Tutkijat keräsivät myös tietoa osallistujien libidosta sekä siitä, oliko osallistujien seksielämä muuttunut paremmaksi tai huonommaksi pandemian aikana.
Tulokset osoittivat seksielämän parantuneen merkittävästi heillä, jotka pelkäsivät koronaa eniten. Sen sijaan heidän, joita korona ei pelottanut, seksielämässä ei ollut tapahtunut juurikaan muutoksia.
Halu jatkaa sukua herää
Tutkijoiden mukaan koronapelko on saattanut olla hyödyksi joillekin parisuhteille. Tutkijat totesivat, että vaikka stressi yleensä vaikuttaa negatiivisesti seksihaluihin, voivat ympäristön aiheuttamat negatiiviset kokoemukset paradoksaalisesti parantaa sitä.
”Tämä saattaa olla erityisen ilmeistä, kun ihmiset joutuvat sopeuttamaan elämäntyyliään reaktiona siihen, että heidän henkensä on uhattuna”, tutkijat lisäsivät.
The Sunin mukaan aiemmat tutkimukset ovat selvittäneet, että yksi viidestä aikuisesta on kokeillut uusia asioita seksin aikana koronan aiheuttamien sulkutilojen ja rajoitusten myötä, kuten toteuttanut fantasioitaan tai kokeillut uusia paikkoja. Kliisen psykologi Abigael Sanin mukaan mahdollisuus menehtyä koronaviruksen takia on joillakin ihmisillä laukaissut evoluutiollisen reaktion lisääntyä.
”Oman kuolevaisuutemme uhka rohkaisee meitä yrittämään jatkamaan sukuamme, mutta monet peloissaan olevat etsivät myös läheisyyttä kumppaneistaan saadakseen lohtua”, San sanoi The Sunille.
”Joillekin sulkutoimet ja pandemia on johtanut todellisiin parannuksiin parisuhteessa, mutta toisille sillä on ollut päinvastainen vaikutus”, hän lisäsi.
Voit tutustua uuteen tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin