Kolumni: Naiseus on kaikki

Naiseus on sitä, että rakastaa itseään ja on tietoinen omista voimavaroistaan, kyvyistään ja mahdollisuuksistaan.
Naiseus on sitä, että tekee asioita mielenkiinto, ei sukupuoli edellä. Naisten ja miesten töiden aika on ollut jo pitkään auttamattomasti ohitse. Asiantuntijat puhuvat kilpaa sen puolesta, että jo pikkutytöille pitäisi puhua rohkaisevasti ja kannustavasti, asettamatta heille sukupuolen määrittäviä rajoituksia sille, mitä heiltä odotetaan ja mitä heidän ei toivota tekevän. Varhaislapsuudessa opituista sukupuolirooleista ja odotuksista voi olla vaikea pyristellä eroon niin sosiaalisessa kuin työelämässä.
Olemme kaikki inhimillisiä olentoja, emme sukupuolia. Lukuun ottamatta miesten yleensä luontaisesti suurempaa lihasmassaa, miehet, naiset ja kaikki siltä väliltä lähdemme kohti elämää samojen kykyjen ja sukupuolesta riippumattomien mahdollisuuksien kanssa. Tähän ainakin tulisi pyrkiä universaalisti.
Naiseus on sitä, että kohtelee ympäristöään ja kanssaihmisiään välittävästi, oikeudenmukaisesti ja tiedostaen omien tekojensa ja sanojensa seuraukset hyvässä ja pahassa.
Naiseus on lapsien kasvattamista ja kodinhoitamista. On totta, että biologian huomioon ottaen naisille lankeaa miestä suurempi vastuu synnyttämästään uudesta elämästä tämän ensimmäisten elinkuukausien aikana, ainakin imetyksen loppumiseen saakka. Muuten perinteiset hyvän naiseuden määreet ovat yhtä lailla hyvän ihmisyyden määreitä. Sukupuolesta riippumatta ympärillä olevien ihmisten hyvinvoinnista huolehtimien, mukaan lukien omat lapsensa, tulisi olla kaikkia yhdistävä ominaisuus.
Lukemattomat miehet nauttivat kodinhoidosta ja ruuanlaitosta. Täysin kyvykkään ihmisen kuuluukin olla edes jollain tasolla kiinnostunut yhden perustarpeensa tyydyttämisestä ja elinympäristönsä puhtaudesta ja viihtyvyydestä. Sukupuolella ei pitäisi olla mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.
Naiseus on sitä, että pitää itsestään huolta. Itsestä huolehtiminen lähtee hyvästä hygieniasta, asianmukaisesta vaatetuksesta, terveellisestä ruokavaliosta ja säännöllisestä fyysisestä aktiivisuudesta. Mutta eikö itsestään välittäminen ja huolenpitäminen ole suotavaa jokaiselle terveelle ihmiselle, ei vain naisille? Huolenpidolla ja sillä, mitä haarojen välistä löytyy, ei pitäisi olla tekemistä keskenään. Kaikkien olisi hyvä pyrkiä pitämään kykyjensä mukaan huolta itsestään ja kannustaa muitakin siihen. Yhtä lailla kaikkien tulisi pitää huolta niistä, jotka eivät itse siihen jostain syystä kykene.
Naiseus on sitä, että on viehättävä. Viehättävyys on katsojan silmissä. Niin monta kuin on ihmistä, niin monet erilaiset silmäparit heitä katsovat. Viehättävyys kumpuaa pääosin sisältä päin, sanoista ja teoista. Tyyli ja meikkaaminen ovat makuasioita, eivät niinkään sukupuolisidonnaisia vaatimuksia tai jotain, mihin pyrkiä tai välttää. Kuten nykyhetkeä, historiaa ja eri kulttuureita tarkastelemalla voi huomata, ehostautuminen ole sidoksissa sukupuoleen.
Naiseus on olemista omalla toiminnallaan esimerkkinä muille, mutta yhtä lailla myös koko elämän mittaista oppimista muilta.
Naiseksi tai mieheksi syntyminen ei vielä tee kenestäkää parempaa, huonompaa tai erityistä. Samaan aikaan siinä on kaikki, sillä siinä on mahdollisuus hyvään ihmisyyteen. Hyväksi naiseksi kasvaa elämällä elämänsä hyvän ihmisen tavoin, ei kuten naisen oletetaan elävän.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin ankarasti sinua arvostellaan jo sekunneissa, kun tapaatte ensimmäistä kertaa
- Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
- Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina