Kolumni: Kysyvä on tieltä pahiten eksyksissä

Sen sijaan, että metsästäisimme totuutta ja tietoa muiden ajatusmaailmojen perusteella, elämästä oppii parhaiten havainnoimalla ja toimimalla.

Suuri osa saamastamme tiedosta on muiden ihmisten kokemusten keräämistä. Jopa osa puhtaalta tieteeltäkin vaikuttavista asioista on loppujen lopuksi vain jonkun mielipiteitä. Oman maailmankäsityksen ja ymmärryksen laskeminen muilta saadun tiedon varaan on sama, kuin asettaisi aivonsa ja ajatusmaailmansa lentokonetilaan.

Kun kysymme toiselta ihmiseltä jotain asiaa, teemme sen siksi, että toivomme hänen vastauksensa voivan antaa meille arvokasta tietoa, joka hyödyttää meitä jotenkin, tehden meistä fiksumpia. Kysymyksiin liittyy yleensä jokin oletettu vastaus tai vähintään ennakko-oletus. Jos vastaus miellyttää meitä, tyydymme siihen mielissämme. Jos vastaus taas on päinvastainen olettamuksemme kanssa, saatamme pitää vastausta yksinkertaisesti vääränä. Jos meillä ei ole kysymästämme asiasta mitään hajua, vastaus kuin vastaus on meille yhtä laadukas ja hyväksymme sen totuutena ja elämme sen mukaan.

Esittämämme kysymykset voivat olla epäolennaisia, liian henkilökohtaisia tai yksinkertaisesti väärin ajoitettuja, jolloin saamamme vastaukset ovat ainoastaan vastaajan omien kokemusten ja ajatusten sekoituksia. Nuorempana kuvittelin, että kysyminen on hyve. Luulin, että ihmissuhteeni lähentyisivät, jos olisin oikein kiinnostunut ja utelias kysymään toisen elämästä. Ajattelin, että uudessa työpaikassa minua pidettäisiin ahkerampana ja oma-aloitteisempana, jos kysyisin kaikesta, mitä en tiedä.

Vanhemmiten olen ymmärtänyt, että älykäs ihminen kokeilee itse ensin ja kysyy vasta sitten, jos ei etsimisen ja yrittämisen jälkeen löydä vastausta. Ihmissuhteille hunajaa on viettää aikaa yhdessä ja antaa toiselle mahdollisuus kertoa oma-aloitteisesti asioista, jotka kokee jakamisen arvoisiksi. Keskusteleva vuorovaikutus, kuuntelu ja kokeminen ovat tiedonkeruun A-luokkaa. Näin saatu tieto on neutraalia ja vähemmän tunnelatautunutta, mikä tekee siitä luotettavampaa ja arvokkaampaa.

Kyselyn sijaan ihmisten tulisi kyseenalaistaa enemmän. Jo lapset osaavat kyseenalaistaa asioita. Koska me aikuiset lopetamme kyseenalaistamisen ja annamme asioiden muuttua itsestäänselviksi? Jatkuvassa liikkeessä oleva oman toiminnan pohtiminen ja asioiden kyseenalaistaminen ovat mielen kehittymisen edellytyksiä. Ymmärryksemme ympäröivää maailmaa kohtaan rakentuu omien kokemuksiemme varaan. Kokemukset karttuvat huomaamatta koko ajan, mutta usein jumiudumme ajatuksissamme kerran saatuun tietoon.

Sanotaan, ettei kysyvä tieltä eksy. Mutta mitä pahaa eksymisessä oikeastaan on? Jokainen oikean tien löytänyt eli tiedon saanut on itsekin joutunut harhailemaan hetken. Paras ja laadukkain tieto elämässä on etsimisen ja harhapoluilla käymisen jälkeen löydetty oma näkemys. Muiden sanojen seuraaminen on menemistä siitä, mistä aita on matalin.