Kolumni: Kun meistä tuli aikuisia

Aikuisuus, mitä se tarkoittaa? Velvollisuuksia, töitä ja saavutuksia. Entä, jos en kaipaakaan sitä.

Aikuisuudesta tulee mieleen työnteko ja tylsyys: ura ja saavutukset ja toisaalta perhe ja arki. Toisilla aikuisuuteen kuuluu olennaisena osana lapset, toisilla taas karvaisemmat ystävät lemmikkien muodossa. Perhe voi olla monenlainen ja monenmuotoinen. Oli kyse minkälaisesta perheestä tahansa, aikuisuuteen kuuluu olennaisesti huolehtiminen ja velvollisuudet. Toisaalta aikuisena täytäisi osata myös hieman säästää rahaa pahan päivän varalle, eikä tuhlata kaikkia säästöjään holtittomasti. Töissä täytyisi käydä säännöllisesti, jottei repsahtaisi yhteiskuntaluokituksessa alimpiin kasteihin. Ja miksi tämä on tärkeää? Siksi, että aikuisilla ihmisillä on omaisuutta ja maallista mammonaa: mahdollisesti oma talo, piha ja muita kivoja asioita, kuten veneitä tai mökkejä. Aikuisena on tarkoitus myös ymmärtää harrastamisen tärkeys. Omasta kunnosta tulisi pitää huolta ja itseltään pitäisi osata vaatia tarpeeksi fyysisesti. Aikuisuuteen kuuluu vaatimukset ja velvoitteet myös itseä kohtaan. Suorittaminen näkyy siis myös vapaa-ajalla ja omaa kehoa kohtaan. Aikuisuus on sitä, että kasvaa ”isoksi” ja osaa ottaa vastuuta itsestään ja muista. Aikuisuus on asioiden tärkeyden ymmärtämistä, suhteuttamista ja priorisointia. Koska kaikkeen ei riitä aika, täytyy osata tehdä ja saavuttaa asioita oikealla tavalla, oikeaan aikaan ja oikealla intensiteetillä. Aikuisuus on iän tuoma velvollisuus, jota ei voi paeta, vaikka yrittäisikin. Aikuisuus on vakavamielistä. Aikuisuus on ahdasmielistä. Aikuisuus on ankeaa. Vaikka aikuisuus antaa vapautta päättää omista asioista ja joustavuutta omien toimien suhteen, on kyseessä kuitenkin hyvin kaavoihin kangistunut, rakenteellinen ongelma; yhteisöllisesti tunnustettu ja määritetty ”aikuisuus” ohjaa meitä tiettyyn muottiin ja tietynlaiseksi, jopa samanlaiseksi: toistemme kopioiksi – roboteiksi, jotka toimivat sekä implisiittisten että eksplisiittisten ohjeistusten kannattelemana ennalta määritetyn kaltaisella, ”oikealla”, tavalla. Miksi aikuinen ei saisi olla lapsellinen? En suinkaan tarkoita käytöstapojen puutetta, häikäilemätöntä itsekkyyttä tai sitä, että ihminen olisi täysin kykenemätön tekemään itsenäisiä päätöksiä, vaan kykeneväisyyttä tietynlaiseen joustavuuteen ja mukavuudenhaluun kaiken keinotekoisen, meitä ympäröivän jäykkyyden keskellä. Miksi emme saisi tai voisi toimia toisin kuin muut? Keskeinen kysymys kuuluukin: kun meistä tuli aikuisia, menetimmekö samalla lapsellisuuden itsessämme? Lapsellisuus on hassuttelua, leikkimielisyyttä ja kaverellisuutta. Lapsellisuus on ongelmanratkaisua luovalla tavalla. Minkä vuoksi näiden kahden – aikuisuuden ja lapsellisuuden – yhteensovittaminen tuntuu olevan niin hankalaa ja yleisesti kritisoitua? Kuulen huokailut, jotka kohdistuvat minuun, tehdessäni jotain muiden mielestä ”hassua”, kuten piirtäessäni sarjakuvamaisia kuvia hahmottaakseni paremmin lukemani tai uudet opeteltavat asiat. Teen näin, koska olen tiedostanut olevani visuaalinen oppija. Tunnen myös tuijotuksen selässäni, kun hyppelen toimistolla tasajalkaa iloitakseni. Toimin näin, koska haluan elää täysillä ja kokea voimakkaita tunteita sen sijaan, että hillitsisin onnellisuuttani. Parhaimmassa tapauksessa joku ”aikuinen” tarttuu minua olkapäästä nuhdellakseen minua ja kertoakseen, miten minun tulisi käyttäytyä: ”Hei, rauhoitu vähän!”. Milloin lopetimme olemasta aitoja itsejämme? Milloin ulkoiset normit saivat luvat säädellä sitä, miten meidän tulisi olla tai miltä meidän tulisi näyttää? Se, että uskaltaa nauraa hörähtää kovaan ääneen hiljaisessa tilassa, on kieltämättä varsin epäsopimatonta. Se, että viitsii kommentoida ääneen asiaa, johon sinulta ei ole kysytty mielipidettä, on harvinaisen töykeää. Milloin tunteiden julkisesta ilmaisemisesta tuli moukkamaista? Milloin uteliaisuudesta tuli nenäkästä? Jokaisessa meissä asuu pieni lapsi sisällämme. Tämä lapsi täytyy vain päästää ulos ja valloilleen. Lopulta kysymys kuuluukin: Oletko sinä tarpeeksi rohkea? Minä valitsen kapinan ja persoonallisuuden ennemmin kuin alistumisen ja joukkoajattelun. Kumman sinä valitset?