Työnhaku, mitä se oikeastaan nykypäivänä onkaan?

Lehdet, Internet, puskaradio, mitä vielä – töitä saattaisi olla tarjolla eri kanavissa jatkuvista yt-uutisista ja irtisanomisista huolimatta, mutta miten töihin oikeastaan pääsee? Minkälainen henkilö pääsee läpi seulan? Minkälaiselle henkilölle on kysyntää nyky-yhteiskunnassamme? Kuka oikeastaan on oikeanlainen työnhakija? Ja miksi työnhaku tuntuu olevan niin suuri kynnyskysymys monelle meistä? Kysymyksiä on paljon. Ja kukapa niihin kaikkiin osaisi edes vastata? Kaikkia näitä kysymyksiä yhdistääkin se seikka, että työnhausta on tullut epäselvä, harmaa alue. Emme tiedä, miten tällä alueella tulisi ja pitäisi toimia – varsinkaan työnhakijan näkökulmasta tarkasteltuna.

Työnhakuilmoituksissa haetaan tyypillisesti moniosaajaa. Enää ei riitä, että olet oman alasi asiantuntija, niin sanottu spesialisti. Sinun tulisi tämän lisäksi tuntea erinäisiä faktoja myös muiden ihmisten tehtäväalueilta sekä osoittaa valveutuneisuutesi monen muun funktion ja toimialueen suhteen. Yritys – tai heidän HR-tiiminsä – hakee töihin ylisuorittajaa, joka ei pienestä pelästy. Jos työnkuva muuttuu äkillisesti, työnhakija osaakin vaihtaa siltä istumalta matemattiset algoritmit sosiaaliseen kanssakäymiseen asiakkaiden kanssa. Sen lisäksi, että työnhakija on luova, hän on myös äärimmäisen analyyttinen. Hän on myös uskomattoman itseohjautuva sisäsyntyisen motivaationsa ja älynlahjojensa myötä, mutta ei liian; kukaanhan ei tunnetusti pidä päällepäsmäreistä.

Tämän vuoksi uutena työntekijänä työnkuvaasi kuuluukin tiimityö, jossa tietysti loistat; olethan supliikki ihminen ja rakastat kollegoitasi enemmän, kuin perhettäsi. Ja täytyyhän sinun rakastaakin heitä, sillä vietät mitä suurimmalla todennäköisyydellä näiden ihmisten kanssa enemmän aikaa, kuin muiden elämässäsi olevien ihmisten; vietät heidän kanssaan paitsi arkipäivät, myös satunnaiset viikonloput ja muut juhlapyhät. Kaiken kaikkiaan vietät heidän kanssaan enemmän aikaa, kuin kumppanisi, lastesi tai ystäviesi kaikkien kanssa yhteenlaskettuna. Niin, että miltä kuulostaisi vappu, juhannus, jouluaatto ja uusivuosi toimistolla?

Ja kyllä, jos työ vaatii, niin sinun on osattava mandariinikiinaa suomen, ruotsin, englannin ja ranskan lisäksi sekä hallita erilaiset järjestelmät ja työkalut. En puhu nyt Wordistä ja Excelistä, vaan erityisasiantuntemuksesta järjestelmätasolla; erilaiset ERP-, SaaS-, CRM ja ECM-järjestelmät voivat olla standardivaatimuksia hakijalle. Siinä, missä työntekijät ennen koulutettiin työtehtäviin, heidän oletaan nykyisin olevan itseoppineita työkalujen suhteen; eihän yrityksen muilla työntekijöillä nyt oikeasti ole aikaa, saati resursseja, perehdytykseen. Opetus, mentorointi, tutorointi, mitä vielä – kaikki nämä ovat historiaa. Turha odottaa, että saisit kuninkaallista vastaanottoa. Sinut heitetään noviisina suoraan kylmään veteen. Käsky kuuluukin: “Ui, jos osaat!”

Totuus on, että työnhausta on tullut monelle meistä niin sanotusti pakkopullaa. Sitä on tehtävä hampaat irvessä, vaikka ei haluaisi. Ethän voi todellakaan jäädä lorvimaan kotiisi nostellen yhteiskunnan sinulle tarjoamia almuja tai odottamaan työpaikkatarjouksen tupsahtavan postilaatikosta sisään. Jos näin teet, olet toivoton, yhteiskunnan paheksuma hylkiö. Silloin sinut torjutaan paitsi valtakunnallisella tasolla, myös yksilötasolla. Ja kukapa sitäpaitsi haluaisi viettää kallisarvoista aikaansa luuserin seurassa, kun parempaakin on tarjolla; inspiroivempaa, luovempaa, motivoivampaa ja kannustavampaa seuraa. Eikä sinulla edes ole rahaa tehdä ystäviesi kanssa mitään jännittävää tai mielenkiintoista.

Onkin oltava vahva työnhakija. On näytettävä ulospäin uskottavalta. On myytävä itse itsensä omilla kyvykkyyksillään sisään organisaatioon. On käytävä läpi yritysten keksimä, järjetön ja monivaiheinen rekrytointiprosessi, jossa kokelaat laitetaan ratkomaan tehtäviä – ja lopuksi taputetaan, jos ja kun tehtävän ratkominen sujuu oikealla tavalla. On istuttava nätisti penkillä, kun haastattelua suoritetaan, ja esitettävä pätevää. On kehuttava itseään ylimalkaisen ällöttävästi ja leikittävä täydellistä kandidaattia. On oltava kuin mikäkin robotti, jota testataan. Ja lopulta yritys päättää: soveltuuko, vai eikö sovellu? Ja, jos ei sovellu, testataan uutta kokelasta, josko tämä olisi tarpeeksi älykäs, tehokas ja edullinen vaihtoehto. Työhakuilmoituksissa voisikin yhtä hyvin lukea: “Haetaan robotteja testaukseen!”.

Kommentit

Kommenttia