Koirasi osaa ilmaista, jos joku on ilkeä sinua kohtaan
Kuva: Fotolia
Koirasi osaa osoittaa olevansa puolellasi.
Japanilaistutkimus on tuonut esiin, kuinka pitkälle koirien lojaalius voi mennä. Kioton yliopiston tutkijat saivat selville, että koirat jättävät huomiotta ihmiset, jotka kohtelevat töykeästi koirien omistajia, vaikka koirille samalla tarjottaisiin ruokaa. Tämän tasoista sosiaalista yhteistyötä nähdään Newserin mukaan niin harvoin eläinten maailmassa, että jopa kädellisten keskuudessa se ei ole kovin yleistä. ”Tämä kyky on yksi avaintekijöistä todella yhteistyökykyisen yhteisön rakentamisessa ja tämä tutkimus osoittaa, että koirat omaavat tämän kyvyn samoin kuin ihmiset”, päätutkija Kazuo Fujita kommentoi. Newserin mukaan tutkijaryhmä testasi kolmea 18 koiran joukkoa. Koirat seurasivat, kun niiden omistajat koettivat avata laatikkoa ja läsnä oli myös aina kaksi tuntematonta henkilöä. Ensimmäisessä ryhmässä omistaja pyysi toista tuntematon auttamaan, mutta ei saanut apua toisen tuntemattoman ollessa neutraalina. Toisessa ryhmässä tuntematon auttoi toisen tuntemattoman ollessa neutraalina paikalla ja kolmannessa ryhmässä tuntemattomat eivät olleet millään tavalla kanssakäymisissä omistajan kanssa. Tämän jälkeen kaikissa ryhmissä tuntemattomat tarjosivat koirille ruokaa. Newserin mukaan koirat olivat halukkaita ottamaan ruokaa kaikilta, paitsi niiltä tuntemattomilta, jotka eivät suostuneet auttamaan koiran omistajaa laatikon kanssa. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa