Kiinnostaako kimppakiva? Näin moni on muuttanut yleisen fantasian todeksi

Vaikka kyse on yleisestä fantasiasta, ei sen toteuttaminen ole läheskään yhtä yleistä.
Kolmannen osapuolen ottaminen mukaan seksiin on monien haave tai unelma; esimerkiksi psykologi Justin Lehmiller on paljastanut Tell Me What You Want -kirjaansa varten tekemässä selvityksessä, että kimppakiva on yleisin seksifantasia. Kimppakivasta haaveilevat etenkin miehet, mutta kolmen kimppa löytyy myös naisten seksifantasioiden listalta.
Kuinka moni lopulta kuitenkin toteuttaa fantasiansa ja harrastaa kolmen kimppaa kumppaninsa ja jonkun muun kanssa? Tätä kysyttiin seksivalmentaja Emma McGowanilta, joka pureutui aiheeseen Bustlen sivuilla Sex IDK -kolumnissa.
McGowanin mukaan vaikka fantasia on yleinen, ei sen toteuttaminen ole yhtä yleistä. PLOS ONE -journalissa vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä oli osallistunut kimppakivaan – tutkimukseen osallistui 2 021 ihmistä.
Lehmillerin kirjassa lukuja eritellään McGowanin mukaan tarkemmin. Kirjassa ilmeni, että 8 prosenttia heteronaisista, 15 prosenttia heteromiehistä, 16 prosenttia ei-heteroista (eli samasta sukupuolesta kiinnostuneista, bi- tai panseksuaaleista) naisista ja 25 prosenttia ei-heteroista miehistä oli kokenut kimppakivan.
McGowan kuitenkin huomauttaa, että kuten kaikissa seksiin liittyvissä tutkimuksissa, myös nämä lukemat eivät ole ainoa totuus, sillä seksikäytöksestä on vaikea saada hyvää dataa, koska voi olla vaikea saada ihmisiä puhumaan seksielämistään. Eri lähteisiin perehtyen voi kuitenkin saada jo paremman käsityksen, kuinka yleistä kimppakiva on.
Monta syytä, miksi fantasiaa ei tehdä todeksi
McGowan käy läpi tekstissään myös syitä siihen, miksi fantasian ja todellisuuden välillä on noin suuri ero. Kliininen psykologi, seksiterapeutti ja Lover-sovelluksen perustaja Britney Blair totesi, että syy voi olla pelko sivuvaikutuksista, joita kolmannen osapuolen ottaminen mukaan voi tuoda.
”Vaikka saatamme haaveilla kolmannesta osapuolesta, saattaa haaveen toteuttaminen tuntua uhalta parisuhteelle”, Blair kertoi McGowanille.
”Kenties murehdimme, että kumppanimme pitää toisesta osapuolesta enemmän, että syntyy draamaa tai tulee jätetyksi tämän uuden ja jännittävän henkilön takia. Ehkä se laukaisee mustasukkaisuutta, mikä on universaali tunne”, Blair pohti mahdollisia selityksiä.
McGowan myös huomauttaa, että vaikka kulttuurinen tietoisuus on lisääntynyt siitä, ettei yksiavioisuus ole helppoa ja kuinka huonoja ihmiset osaavat olla sen suhteen, mieltävät monet silti yksiaviosen sitoutumisen ulkopuolisen seksin moraalisesti arveluttavaksi teoksi.
Kommunikoi, kommunikoi ja kommunikoi
McGowan kuitenkin muistuttaa, ettei kimppakivassa tai ryhmäseksissä ole mitään väärää, kunhan kaikki ovat suostuneet siihen ja innoissaan siitä.
”Jotta fantasia toteutuu hyvin todellisuudessa, täytyy kolmannen osapuolen mukaan seksielämäänsä ottavan parin selvästi kommunikoida tarpeistaan ja rajoistaan toistensa kanssa – sekä tämän erityisen vierailevan tähden kanssa”, McGowan kirjoittaa.
”Kuten kaikki seksuaaliset kanssakäymiset, saattaa haluissa tai odotuksissa olla eroja tai mustasukkaisuus voi nostaa toisinaan päätään. Tästä voi kuitenkin päästä yli, jos kaikki osalliset kommunikoivat kokemusta ennen, sen aikana sekä sen jälkeen”, hän neuvoo.
Jos sinulla on haaveena kolmen kimppa ja haluat pitää sen juuri sellaisena – haaveena, fantasiana – on se täysin sallittua. Jos tutkimuksiin on uskominen, monet muutkin tekevät juuri tuolla tavoin ja valitsitpa kummin tahansa, olet hyvässä seurassa.
Lähde: Bustle
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi