Juotko liikaa vettä? Tämä määrä vettä on jo vaarallisen paljon
Nykyään on muodikasta kantaa vesipulloa minne menetkin ja juoda vettä jatkuvasti. Se saattaa kuitenkin olla vaarallista.
Veden juominen on toki välttämätöntä, mutta senkin voi vetää överiksi, sillä liika vedenjuonti voi olla jopa kuolemaksi.
Harvard Health -julkaisu kertoo, että veden juomisen tulisi pysyä noin 1,5 litrassa per päivä. Toki voit lisätä määrää, jos esimerkiksi urheilet ja hikoilet paljon, mutta paljon enemmän kuin 1,5 litraa ei normipäivänä tulisi juoda.
Asiantuntija muistuttaa, että jos syöt paljon vesipitoisia hedelmiä ja vihanneksia, kuten kurkkua ja vesimelonia, pitäisi nekin laskea päivittäiseen veden määrään mukaan.
Jos nimittäin juot liikaa, eivät munuaisesi enää pysty käsittelemään sitä ja ylimääräinen vesi tunkeutuu soluihisi. Solusi turpoavat tästä ja pahimmassa tapauksessa seurauksena saattaa olla jopa kuolema. Tätä tapahtuu ajoittain muun muassa urheilijoille, jotka juovat liikaa urheilusuoritusten ohessa.
Aikaisia merkkejä liiasta vedensaannista ovat muun muassa huimaus ja pahoinvointi ja sen jälkeen seuraavia merkkejä ovatkin jo houretilat, päänsärky, sekavuus, erilaiset kohtaukset ja jopa kooma.
Asiantuntija kehottaakin, että paras tapa välttää liiallinen vedenjuonti on yksinkertaisesti juoda silloin, kun on jano.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Mashed
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?