Juotko liikaa alkoholia? Jos olet oikeakätinen, on tässä nerokas kikka alkoholin vähentämiseen
Tuntuuko, että alkoholi maistuu vähän liikaa? Tällä todella yksinkertaisella kikalla alkoholin kulutus vähentyy automaattisesti!
Jos myönnät itsellesi, että alkoholia tuntuu kuluvan vähän turhankin kanssa, et varmuudella ole ongelmasi kanssa yksin. Suomessa ylimääräinen alkoholin kulutus ei ole mikään harvinaislaatuinen ongelma, sillä moni meistä tuntuu tarttuvan lasiin vähän useammin, kuin meille oikeastaan tekisi hyvää.
Liika alkoholin kulutus on meille haitallista monella tavalla. Se ei ensinnäkään tee terveydellemme lainkaan hyvää, sillä alkoholi kerryttää ylimääräisä kiloja, tekee hallaa maksallemme, nostaa verenpainettamme, aiheuttaa sydänlihaksen rappeutumista ja voi jopa aiheuttaa syöpää. Lisäksi alkoholi voi aiheuttaa monilla vahvaa riippuvuutta.
Alkoholin kulutus on etenkin Suomessa myös raskasta kukkarollemme, sillä alkoholi ei ole mikään halpa tuote. Taloudellisesti jatkuvassa alkoholin lipittämisessä ei olekaan mitään järkeä.
Jos alkoholista on tullut jo iso ongelma, kannattaa asian kanssa mennä hakemaan apua ammattilaiselta.
Jos alkoholinkäyttösi ei kuitenkaan ole sellaisissa mitoissa, että se aiheuttaisi ongelmia, voit kokeilla kuitenkin erästä helppoa niksiä! Jos esimerkiksi haluaisit hieman keventää ruokavaliotasi ja päästä muutamasta kilosta eroon, tai haluat muuten vaan panostaa terveyteesi ja vireystilaasi, kokeile seuraavaa kikkaa!
Jos olet oikeakätinen, aseta alkoholijuoma vasemman kätesi viereen, ja lasi vettä oikean kätesi läheisyyteen. Oikeakätisenä käytät automaattisesti oikeaa kättäsi enemmän, eli juot samalla myös lähes huomaamattasi enemmän vettä. Vasemman käden viereen asetettua alkoholijuomaa puolestaan kuluu automaattisesti vähemmän.
Jos olet vasenkätinen, älä huoli! Sama vinkki toimii toisinpäin myös sinun kohdallasi!
Jos alkoholin vähentäminen kuulostaa sinusta hyvältä idealta, testaa edellä mainittua kikkaa!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun, Terveyskirjasto / Kuva: Oleg Ivanov, Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista