Joulukalenteri 2015: Luukku 11
Joulukalenterin luukun takaa paljastuu valoa.
Nyt on viimeistään hyvä aika alkaa koristelemaan kotia, pihaa tai terassia joulumaiseksi, mikäli sellainen löytyy omasta takaa. Tai, jos omaa ei löydy, voihan sitä aina rientää naapurin tai tuttavan avuksi näin joulun kunniaksi ja saada hyvän mielen itselleen auttamalla heitä joulukoristeluissa. Vai oletko kenties jo koristellut kotisi tai talosi pihapiirin? Minkälaiselta teidän jouluvalonne näyttävät tänä vuonna? Pitkän ja synkän kaamoksen keskellä on hyvä muistaa nauttia siitä valosta, mitä voimme edes keinotekoisesti saada osaksemme. Sillä aurinko ei tunnu näyttäytyvän tässä kuussa liiemmin, voi olla hyvä idea tuoda itse hieman valoa pimeyden keskelle. Valolla on yllättävän piristävä ja ilahduttava vaikutus – paitsi sinuun itseesi, myös seuralaisiisi! Jos sinä et ole vielä hankkinut lyhtyjä ja kynttilöitä tai esimerkiksi jouluvaloja piristämään päiviäsi, nyt voi olla hyvä hetki rientää kaupoille hankkimaan sellaisia… tai sytytä takka ja nauti lämmittävästä ja kauniista takkatulen loimusta. Valoa kun ei voi täällä pohjoisessa tähän vuodenaikaan olla mitenkään liikaa, vai mitä mieltä olet?Päivän joulukalenteri ja luukku numero 11 näyttää tältä:
Millä keinoin sinä tuot valoa pimeyden keskelle? Jaa alla kommenteissa! Katso myös aiemmat joulukalenterin luukut täällä.
[vieraskyna]
Seuraa lisää naisellisia juttuja Nainen.comin Instagramissa ja jaa omat naiselliset hetkesi hashtagilla #vainnaistenjuttuja!
[/vieraskyna]LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja