Jos haluat vahvemmat kynnet, syö näitä ruoka-aineita enemmän
Kukapa ei haluaisi vahvoja kynsiä, jotka eivät katkeile helposti. Mutta kaikilla ei sellaisia ole, ja se voi olla jopa oma syy.
Syy voi löytyä ruokavaliosta, johon kannattaakin kiinnittää huomiota, jos haluat vahvat ja terveet kynnet. The List -sivusto on selvittänyt, että millaista ravintoa kannattaa syödä, jotta se vaikuttaisi suotuisasti kynsiin, joten nyt oikean kynsiin vaikuttavan ruokavalion noudattamisen luulisi onnistuvan helposti.
Kun syöt vähärasvaista hyvin proteiinipitoista ruokaa, se tekee kynsillesi hyvää. Sellaisia ovat esimerkiksi vähärasvaiset lihat kuten kalkkuna ja kana. Myös tuoreet hedelmät antavat kehollesi sen tarvitsemat ravinteet ja vitamiinit, ja auttavat samalla kynsien kasvussa.
Antioksidantit suojaavat kehoasi erilaisilta vaurioilta, joka näkyy myös kynsissäsi, jotka pysyvät paremmassa kunnossa. Jos haluat syödä niitä oikein kunnolla kerralla, syö silloin mustikoita. Myös rauta, folaatti ja kalsium pitävät kynnet kunnossa. Niitä saat erityisen paljon esimerkiksi lehtikaalista, pinaatista ja parsakaalista.
Terveelliset rasvat ovat myös suuressa osassa siinä, kuinka hyvässä kunnossa kynnet pysyvät. Sellaista saat esimerkiksi lohesta. Jos et syö lohta, toinen hyvä vaihtoehto on avokado. Kannattaisi syödä usein myös manteleita, koska niissä on paljon sellaista, josta kynnet pitävät esimerkiksi E-vitamiinia ja sinkkiä. Myös täysjyvätuotteista löytyy paljon sinkkiä.
Proteiinin puute näkyy kynsissä, kuten hiuksissakin, jotka koostuvat samoista aineksista kuten kynnet. Se aines on sitkeää proteiinia, joten proteiinia kannattaa muistaa syödä tarpeeksi, vaikka ei söisikään eläinkunnan tuotteita. Proteiinia saa aika monesta asiasta, kuten aiemmin on uutisoitu.
Kun haluaa pitää kynnet kunnossa, tulee syötyä samalla todella terveellisesti, kuten varmasti jo huomasit tästä listasta, jossa esiteltiin asioita, joita kannattaa kynsien hyväksi syödä.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ihailetko pitkiä ripsiä? Tämän vuoksi ne ovat haitaksi silmille
- Kuinka paljon lakritsia on liikaa? Lääkärin vastaus voi yllättää
- Lasten vuoksi huonossa suhteessa sinnittelevä vanhempi ajattelee usein näin – 11 tuttua lausetta
- Olet käyttänyt hunajaa ehkä vain murto-osaan siitä, mihin se taipuu – 16 yllättävää ideaa
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen