Jokaisen alakuloisuudesta kärsivän ihmisen tulisi tietää nämä niksit, jotka lievittävät oireita
Useimmat meistä ovat välillä alakuloisia ja etenkin syksyllä, kun useimmiten tuntuu satavan ja sää on harmaa, voi monesta tuntua, että ilonaiheet ovat harvassa ja energia tuntuu kadonneen. Itseään on vaikeaa pakottaa piristymään, mutta näiden vinkkien avulla jokainen voi saada paremman mielen!
Liiku enemmän
Tämän neuvon noudattaminen voi tuntua vaikealta, jos et ole tottunut liikkumaan säännöllisesti. Neuvon noudattaminen kuitenkin kannattaa, sillä liikunta tekee sinulle hyvä monella tapaa! On tieteellisesti todistettu, että liikunta kohottaa kunnon lisäksi myös mielialaa. Säännöllinen liikunta onkin loistava lääke masennukseen. Monet myös kokevat kehonkuvansa parantuvan, vaikka paino ei välttämättä putoaisikaan.
Vietä aikaa perheen tai ystävien kanssa
Ei ole tärkeämpää asiaa, kuin viettää aikaa rakkaittesi kanssa. Voitte hassutella yhdessä tai vain olla, perheen ja ystävien kanssa ei tarvitse teeskennellä, sillä he hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Tutkimuksissa on todettu että perheen ja ystävien kanssa vietetty aika jopa pidentää elinikää!
Leiki lemmikkisi kanssa
Moni meistä hankkii lemmikin sen tarjoaman seuran vuoksi. Lemmikkisi tarvitsee myös seuraasi, joten vaikka sinulla olisikin kurja päivä, leiki lemmikkisi kanssa. Todennäköisesti oma olosi nousee kohisten! Lemmikkien on todettu parantavan itsetuntoa ja saavan sinulle hymyn huulille. Mikäli sinulla ei vielä ole omaa karvapalloa kotonasi, harkitse sellaisen hankkimista!
Katso lempielokuvasi
Elokuvat ovat loistava tapa piristää mieltäsi ja vaikkapa nähdä samalla ystävä. Nyt kun elokuvateatterissa käynti ei ole mahdollista, katsokaa elokuva kotona ja tehkää leffaherkkuja! Valitkaa elokuva, joka takaa hyvän mielen!
Tee jotain luovaa
Kokkaa unelmiesi ateria alusta asti, leivo piirakka tai maalaa taulu! Luova tekeminen piristää ja vapauttaa voimavaroja. Mielesi paranee, saatat löytää uuden harrastuksen ja kenties jopa luoda mestariteoksen!
Lähde: Celebs Pulse
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia