Itsetyydytys kuukautisten aikana kannattaa – näin siitä syntyy vähän sotkua ja paljon nautintoa
Itsetyydytys voi jopa helpottaa kuukautiskramppeja.
Kuukautisten aikaan moni huolehtii voinnistaan ottamalla särkylääkettä, syömällä herkkuja ja laittamalla ylleen mukavat, löysät vaatteet. Women’s Healthin mukaan itsestään huolehtimiseen kannattaisi kuitenkin ottaa mukaan myös itsetyydytys.
Itsetyydytys yleisestikin lisää hyvän olon välittäjäaineiden, serotoniinin ja dopamiinin määrää. Gynekologi Sonia Bahlanin mukaan nämä välittäjäaineet liittyvät mielihyvään ja stressin vähenemiseen.
Orgasmin saamisen yhteydessä vapautuu prolaktiinia ja oksitosiinia, jotka voivat auttaa nukkumaan paremmin, ja yleisesti olo on orgasmin jälkeen rennompi.
”Orgasmin aikana vapautuessaan etenkin oksitosiinin on ajateltu alentavan stressihormoni kortisolin tasoja ja näin helpottavan oloa”, Bahlani kertoi.
Tuntuu paremmalta ja lievittää kramppeja
Itsetyydytyksellä kuukautisten aikaan on omat hyötynsä. Women’s Healthin mukaan se saattaa esimerkiksi tuntua paremmalta.
”Verenkierto on lisääntynyt sukuelimiin, mahdollisesti jopa klitorikseen, mikä johtaa herkkyyden ja mielihyvän lisääntymiseen”, Bahlani selitti ja lisäsi, että kuukautisveri on myös luonnollinen liukaste, mikä auttaa seksileluja käytäessä.
Orgasmit voivat myös lievittää kuukautiskramppeja. Tässäkin taustalla on oksitosiini, joka on luonnollinen kivun lievittäjä, ja voi viedä pois osan pahimmista krampeista.
Women’s Healthin mukaan on mahdollista, että kuukautisten aikana naiset ovat enemmän niin sanotusti ”sillä tuulella” ja libido saattaa myös olla voimakkaampi kuukautisten aikana, koska testosteronin tasot ovat hieman korkeammat elimistössä.
”Monilla ihmisillä on myös teoria, että vaikutusta on myös alitajuisella, psykologisella tekijällä, mikä lisää seksiviettiä – saatat olla avoimepi seksillle kuukautisten aikana, koska raskaaksi tulemisen todennäköisyys on silloin pienempi”, Bahlani totesi.
Vuoto vaikuttaa tyydytystapoihin
Kuukautisvuodosta riippuen itsetyydytys kuukautisten aikana ei ole juuri sotkuista. Jos kuitenkin vuoto on runsaampaa ja haluat mahdollisimman vähän sotkua, Bahlani suosittelee laittamaan tamponin tai kuukautiskupin paikoilleen ja keskittymään itsetyydytyksessä klitoriksen stimulointiin emättimen sijaan.
Jos taas kaipaat penetraatiota, voi itsetyydytyksen tehdä silloin kylvyssä tai suihkussa. Näin siivottavaa tulee vähemmän ja se on helpompaa.
Seksilelujakin voi käyttää myös kuukautisten aikana. Bahlani suosittelee silikonista tehtyjen seksilelujen käyttöä kuukautisten aikana, koska ne on yleensä helpompi puhdistaa; monet tällaiset seksilelut voidaan puhdistaa vain saippualla ja vedellä.
Lopuksi Bahlani neuvoi, että jos vuotopäivä ei ole kovin runsas, voi seksilelujen kanssa käyttää hieman silikonipohjaista liukuvoidetta.
Lähde: Women’s Health
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä