Ikäviä uutisia, naiset: Miehet ovat parempia navigoimaan, väittää tutkimus

Tutkijoiden mukaan miesten into pelata videopelejä on voinut vaikuttaa tutkimustuloksiin.
Monet pariskunnat saattavat kinastella siitä, kumpi on parempi navigoimaan paikasta toiseen ja tutkijoilla on tarjota tähän vastaus. Daily Mailin mukaan tutkijat ovat viimein osoittaneet, että miehet ovat merkittävästi tehokkaampia navigoimaan kuin naiset.
Kalifornian yliopiston Santa Barbaran kampusyliopiston tutkimuksen mukaan miehet todennäköisemmin pääsevät kohteeseensa nopeammin kuin naiset. Tämä yleensä johtuu siitä, että miehet käyttävät todennäköisemmin oikoreittejä matkalla kohteeseen, kun taas naiset pitäytyvät aiemmin hyväksi koetussa reitissä.
Daily Mail kertoo, että tutkimusta varten tutkijat teettivät joukon kokeita, joilla pyrkivät määrittelemään eroavaisuudet sukupuolten välillä navigoinnin suhteen. Osallistujia pyydettiin löytämään tiensä ympäri tietokoneella luotua labyrinttia ja käyttämään näppäimistöä ja hiirtä apunaan.
Kokeilun alussa jokaiselle osallistujalle näytettin simppeli, mutta pitkä reitti labyrintin läpi, mikä ohitti useita tunnistettavia maamerkkejä. Tämän jälkeen tutkijat pyysivät osallistujia navigoimaan tiettyihin paikkoihin labyrintissa nähdäkseen, käyttäisivätkö osallistujat heille opetettua reittiä vai käyttäisivätkö he maamerkkejä ja yrittäisivät löytää tehokkaamman reitin kohteeseensa.
Tutkimuksessa paljastui, että miehet ylivoimaisesti valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon ja näin keskimäärin saavuttivat kohteensa nopeammin. Daily Mailin mukaan vaikka monet naisista olivat yhtä tehokkaita kuin miehet, valitsi heistä suurempi osa hitaamman, opitun reitin, mikä vähensi keskiarvoaikaa.
Kokeilusta tehtiin myös toinen versio, jossa tuore joukko osallistujia laitettiin navigoimaan tietokoneella luodussa labyrintissa, mutta siinä ei aina ollut maamerkkejä mukana. Tällä pyrittiin testaamaan, miten eri sukupuolet käyttivät näitä maamerkkejä apuna paikantaakseen itsensä.
”Kuten aiempi tutkimus on ennustanut, nämä kokeilut osoittivat, että miehet todennäköisemmin valitsevat oikoreittejä ja keskimäärin saavuttivat kohteensa nopeammin kuin naiset”, tutkimusta johtanut Alexander Boone kommentoi.
”Vastaavasti naisosallistujat todennäköisemmin seurasivat opittuja reittejä ja harhailivat”, hän jatkoi.
”Kummassakin kokeessam miehet olivat merkittävästi naisia tehokkaampia, jopa kun strategian vaikutuksia kontrolloitiin”, Boone totesi.
Daily Mailin mukaan koska labyrintti ja maamerkit oli tehty tietokoneohjelmalla, tutkijat kysyivät osallistujilta myös sitä, pelasivatko he videopelejä. Tutkijat myöntävät, että tällä voi olla vaikutus tuloksiin ja Boone spekuloi, että ero tehokkuudessa sukupuolten välillä voi johtua helppoudesta virtuaaliympäristössä navigoimisessa, koska miehillä on tapana käyttää enemmän aikaa videopelien pelaamiseen.
Boonen mukaan on tärkeää, että tulevat tutkimukset selvittävät, voidaanko samoihin lopputuloksiin päästä, kun ihmiset navigoivat oikeassa ympäristössä virtuaalisen sijaan.
Olemme aiemmin kertoneet, että tutkimuksen mukaan naisilla on huonompi suuntavaisto kuin miehillä. Voit lukea tästä tutkimuksesta lisää täällä.
Mitä mieltä sinä olet tutkimuksen tuloksista? Kerro ajatuksiasi kommenteissa!
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?