Huonot kylppäritavat voivat pilata parisuhteesi: Nämä tavat ärsyttävät naisia ja miehiä eniten
Kyselyllä selvitettiin, mitkä kumppanin kylppäritavat ärsyttävät eniten.
Yhdessä asuessa omasta kumppanista voi nousta esiin tapoja, jotka alkavat ärsyttää. ShowersToYou päätti selvittää, minkälaiset kylpyhuonetavat saavat pariskuntien osapuolet näkemään punaista.
Pahimmillaan huonot kylppäritavat voivat pilata parisuhteen. Kyselyyn vastasi 2 347 parisuhteessa olevaa henkilöä ja osallistujista 62 prosenttia miehistä ja 58 prosenttia naisista kertoi, että voisi erota, jos kumppanilla olisi huonot kylppäritavat.
Tästä huolimatta vain noin kolmannes on ottanut kumppanin ärsyttävät kylpyhuonetavat puheeksi. Kyselyn mukaan naiset nostavat kissan pöydälle todennäköisimmin: 44 prosenttia naisista kertoi puhuneensa kumppanilleen tämän tavoista verrattuna 28 prosenttiin miehistä.
Mutta mitä ne ärsyttävät tavat sitten ovat? Tällaiset tulokset kyselyssä saatiin:
Nämä naisten tavat ärsyttävät miehiä eniten
- Tuotteita meikeistä ihonhoitotuotteisiin lojuu joka paikassa – ärsytti 83 prosenttia kumppaneista
- Jättää hiuksia lavuaariin ja viemäriin – ärsytti 79 prosenttia kumppaneista
- Jättää tahroja kaikkialle (meikeistä, tekorusketuksesta jne) – ärsytti 72 prosenttia kumppaneista
- Käyttää kumppanin höylää – ärsytti 65 prosenttia
- Valtaa peilin, kun mies koettaa valmistautua lähtemään liikenteeseen – ärsytti 59 prosenttia kumppaneista
Nämä miesten tavat ärsyttävät naisia eniten
- Ei vaihda vessapaperirullaa – ärsytti 88 prosenttia kumppaneista
- Jättää vessanpöntön renkaan ylös – ärsytti 82 prosenttia kumppaneista
- Ei siisti jälkiään ajettuaan parran lavuaarin yllä – ärsytti 75 prosenttia kumppaneista
- Ei tiedä, miten tähdätään hyvin (eli pissaroiskeita) – ärsytti 69 prosenttia kumppaneista
- Ei vedä vessaa – ärsytti 61 prosenttia kumppaneista
Ärsyttävimmät tavat, joita kumpikin tekee
- Jättää kylpyhuoneen oven auki, kun käy vessassa – ärsytti 82 prosenttia kumppaneista
- Jättää hammastahnan jämiä ja roiskeita – ärsytti 74 prosenttia kumppaneista
- Jättää pyyhkeen kylppärin lattialle – ärsytti 68 prosenttia kumppaneista
- Jättää hammastahnan auki – ärsytti 63 prosenttia kumppaneista
- Ottaa puhelimen mukaan vessaan ja selailee sitä – ärsytti 55 prosenttia kumppaneista
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi