Harva nainen suunnittelee tulevaisuuttaan taloustilanteensa kannalta
Talousasiantuntijan mukaan palkkaerot sukupuolten välillä vaikuttavat naisten kykyyn sijoittaa omaan tulevaisuuteensa.
Naiset ovat hyviä suunnittelemaan monia asioita etukäteen asusta tiedossa oleviin juhliin tai seuraavaan askeleeseen työuralla. Tilanne on kuitenkin toinen, kun on kyse rahasta. 2015 Money Mindset Reportin mukaan vain 15 prosenttia naisista omaa pitkäaikaisen suunnitelman omalle taloustilanteelleen. Sen sijaan miehistä 29 prosenttia on miettinyt talousasioitaan tulevia vuosia ajatellen ja puolet laittavat rahaa eläkerahastoihin. Varainhoito firma LexION Capital Managementin perustaja Elle Kaplanin mukaan palkkaerot sukupuolten välillä vaikuttavan vakavasti naisten mahdollisuuksiin säästää rahaa tulevaisuutta ajatellen. ”Kun nainen tienaa vähemmän kuin työkaverinsa, voi olla todella pelottavaa investoida rahaa”, Kaplan sanoi Glamourille. ”Mutta se on kuitenkin paras asia, mitä voimme tehdä itsellemme. Kyse ei ole vain rahan tienaamisesta. Investointi mahdollistaa unelmien ja tavoitteiden saavuttamisen eläkkeellä olosta matkusteluun ja oman yrityksen perustamiseen. Mikä tahansa tavoite on saavutettavissa fiksun investoinnin avulla”, Kaplan lisäsi. Kaplanin mukaan säästäminen ja sijoittaminen omaan tulevaisuuteen rahallisesti kannattaa aloittaa heti. ”Voit alkaa tulevaisuutesi rakentamisen pienillä askelilla nykyhetkessä sen sijaan, että kiipeäisit vuorta myöhemmin”, Kaplan totesi. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan