Haluatko palkankorotuksen? Tässä ovat parhaat tavat sen neuvotteluun
Johtajielle ja työntekijöille teetetty kysely toi ilmi parhaat tavat neuvotella itselle palkankorotus.
Palkankorotuksen pyytäminen voi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta ajatukselta jopa siinä määrin, että naiset eivät juuri neuvottele palkkaansa. 2 000 amerikkalaiselle johtajalle ja työntekijälle teetetty kysely on kuitenkin paljastanut seikat, jotka olisi hyvä tietää lähestyäksesi työnantajaa palkankorotus mielessä, kertoo Glamour.
Kyselyyn vastanneiden johtajien mukaan paras syy palkankorotuksen pyytämiselle on se, että teet niin hyvää työtä nykyisessä roolissasi. Jos taas sinun työtehtäväsi ovat lisääntyneet tai olet huomannut saavasi vähemmän palkkaa kuin työkaverisi, ovat ne myös hyviä perusteita pyytää palkankorotusta.
Johtajien mukaan palkankorotusta ei kannata pyytää sen takia, että olet tyytymätön työssäsi. Lisäksi noin 15 prosenttia johtajista varoitti huomauttamasta, että työnantajalla olisi vara maksaa sinulle parempaa palkkaa.
Johtajien mukaan palkankorotuksen syynä ei myös kannata käyttää henkilökohtaisia rahaongelmia.
Näin onnistut todennäköisimmin
Mitkä sitten ovat parhaat tavat pyytää palkankorotusta? Glamourin mukaan kyselystä ilmeni, että todennäköisimmin saat sinua miellyttävän vastauksen, kun pyydät viiden prosentin korotusta nykyiseen palkkaasi.
Jos pyydät suurempaa korotusta, saatat joutua pettymään; alle 45 prosenttia kyselyyn vastanneista johtajista sanoi, että on okei pyytää kymmenen prosentin tai sitä suurempaa palkankorotusta.
Kyselystä selvisi myös, että johtajat eivät halua työntekijöiden kyselevän paremman palkan perään enemmän kuin kerran vuodessa. Paremman palkan perään kannattaa kuitenkin kysellä ja koettaa neuvotella siitä, sillä vain alle 15 prosenttia johtajista on sitä mieltä, että palkankorotusta kannattaisi kysellä harvemmin kuin kerran kolmessa vuodessa.
Jos siis haluat saada parempaa palkkaa, kannattaa Glamourin mukaan kokeilla tätä simppeliä tapaa: esittele työnantajalle hyvät perusteet, miksi ansaitset palkankorotuksen, pyydä kohtuullista korotusta ja pyri pyytämään korotusta vain kerran vuodessa – jos toimit näin vuosittain, voit muutaman vuoden kuluessa saada jo mukavan lisäyksen nykyiseen palkkaasi verrattuna.
Olemme aiemmin kertoneet, kuinka yllättävän moni pettäisi työpaikallaan palkankorotuksen tai ylennyksen vuoksi. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: Glamour
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 vinkkiä sinulle, joka hikoilet helposti
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Suhtaudu ikääntymiseesi näillä positiivisilla tavoilla ja nautit elämästä enemmän
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi – heti!
- 10 yllättävää ruokaa, joita syömällä parannat krapulan
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että teet liikaa töitä, ja nyt olisi syytä pysähtyä
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Tämä pariskuntien tapa ällöttää sivusta seuraajaa, mutta tekee suhteelle todella hyvää
- Nämä 7 kikkaa auttavat sinua juomaan ilman seuraavan päivän krapulaa
- 9 huolestuttavaa merkkiä, että juot liikaa alkoholia
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Vältä aina näitä 9 asiaa, jos et saa unta
- 10 kätevää tapaa pudottaa painoa ilman liikuntaa
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- Jos juokset paljon, voit saada juoksijan kasvot – ei ole mieluinen asia