Facebook tietää kenen kanssa seurustelet – vaikka se olisi salaista

Tutkimus antaa myös osviittaa sille, millaiset parit eroavat todennäköisimmin.
Facebookin dataa tutkivat voivat selvittää kenen kanssa heilastelet, vaikka suhdetta ei olisi julkaistu Facebookissa. Uudessa tutkimuksessa tutkijat selittävät, kuinka he keksivät metodin siihen. Avainasemassa on katsoa muitakin kuin yhteisiä kavereita. Yhteisten kavereiden määrä voi kertoa, kuika läheisiä kyseiset ihmiset ovat, mutta sillä tavoin tutkijat pystyivät ennustamaan pariskunnat oikein vain 24,7 onnistumisprosentilla. Tarkempi ennustaja on hajonta. Tutkijat selvittivät kuinka monta verkostoa kahden ihmisen välillä oli jaettu, perustuen teoriaan, että romanttinen kumppani on tavannut toisen perheen, nykyiset kaverit ja työtoverit ja myös vanhat koulukaverit. Katsomalla kenellä kavereista oli eniten hajontaa Facebook-käyttäjän verkostoissa, tutkijat paransivat onnistusmisprosenttinsa 50 prosenttiin. ”Puoliso tai romanttinen kumppani on silta ihmisen erilaisten sosiaalisten maailmojen välillä”, yksi tutkija selittää. Tutkimuksen mukaan hajonta myös kertoo, kuinka terve suhde on. Mitä enemmän hajontaa käyttäjällä oli kumppaninsa kanssa, sitä todennäköisemmin suhde kesti ainakin 60 päivää. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin