Etkö sinä onnistu selfieissä? Sitten saatat tunnistaa itsesi näistä tilanteista
Toisilta meistä kameralle poseeraaminen käy ammattitaitoisemmin kuin toisilta.
Jos sinä kuulut siihen kaartiin ihmisiä, joille kameran edessä heiluminen ja huulten mutristaminen ’duck face’ -asentoon tuntuvat vierailta, saatat hyvinkin tunnistaa itsesi alla olevista tilanteita. Vaikka Internet on pullollaan hehkeitä selfeitä, sinusta tuntuu siltä, ettei yksikään itse itsestäsi ottamasi kuva ole julkaisukelpoinen. Puhelimestasi löytyvä selfie-materiaali onkin oikeastaan hyvin henkilökohtaista, kyseenalaista ja arkaluontoista. Me listasimme epäonnistuneen selfien ottamisen vaiheet. Tunnistatko sinä itsesi näistä tilanteista?1. Tältä selfien ottamisen uskotellaan näyttävän sosiaalisessa mediassa.
2. …joten uskaltaudutte ja valmistaudutte ystäviesi kanssa selfien ottamiseen.
3. Ja tällä tavoin pistät selfiessä parastasi.
4. …mutta tältä selfie-touhu näyttää ulkopuolisten silmissä.
5. Ja koska todellisuus ei vastaa toiveitasi, muokkaat kuvaasi paremman näköiseksi.
6. …jonka jälkeen luulet näyttäväsi tältä selfiessä.
7. Mutta todellisuus on kuitenkin toisenlainen.
8. …ja tältä lopputulos sitten näyttää mielestäsi.
9. Koko homma päättyy lopulta näin.
Tunnistatko itsesi yllä olevista tilanteista? Jaa alla kommenteissa!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen