Eikö miehesi vakioseksiliike ole mieleesi? Miehet neuvovat, miten kertoa asiasta kumppanillesi

Miesten neuvoilla voit päästä tilanteeseen, jossa miehesi vakioliike jää pois käytöstä.
Seksiin liittyvät asiat voivat olla etenkin uuden suhteen alussa arka paikka eikä kaikesta uskalla puhua, koska pelkää loukkaavansa toisen tunteita tai aiheuttavan epävarmuutta, mikä voi varjostaa seksielämää.
Yksi esimerkki tästä on se, että kumppani tekee seksin aikana jotain, joka ei saa sinua niin innostumaan, mutta et kerro sitä hänelle. Tämä voi johtaa kuitenkin siihen, että kumppanin tekemästä asiasta tuleekin osa hänen vakioliikkeitään.
Jos lopulta, kenties kuukausia tai vuosia myöhemmin, asiasta haluaisi puhua kumppaninsa kanssa, miten se pitäisi tehdä? Women’s Health nosti tällaisen tilanteen esiin Men’s Healthin kolmen ”pääjehun” kanssa ja pyysi neuvoa esittämällä miehille tällaisen kysymyksen:
”En ole koskaan kertonut poikaystävälleni, että minua ei niin nappaa yksi juttu, jonka hän tekee seksin aikana, ja siitä on tullut osa hänen vakioliikkeitään. Miten kerron tästä hänelle, vuotta myöhemmnin?”
Alta voit lukea, minkälaisia neuvoja miehet antoivat.
Tee vaihdos
”Vuosi?! Oletpa sinnikäs. Todellisuudessa tämä vain osoittaa, että välität hänen tunteistaan. Seuraavan kerran, kun hän on siirtymässä tähän vakioliikkeeseen, ohjaa hänen tekemään jotain, mistä pitäisi vielä enemmän sen sijaan, että kertoisit hänelle suoraan, ettet pidä siitä, mitä hän tekee. Hän muistaa kyllä”, neuvoi Dean Stattmann, Men’s Healthin brändivastaava.
Puhu
”Kun hän on alkamassa tekemään vakiojuttuaan, hellästi ohjaa hänen kätensä/lantionsa/peniksensä asentoon, joka innostaa sinua enemmän. Jos hän ei ymmärrä vihjausta, sano mikä ei toimi ja ehdota jotain, joka toimii”, vinkkaa Men’s Healthin ylempi toimittaja Paul Kita.
Ole positiivinen
”Sen sijaan, että kertoisit mistä et niin välitä, kerro mitä rakasta. Ehkä tuot mukaan toisen liikkeen tai pari. Miehet arvostavat sitä, kun nainen ottaa ohjat makuuhuoneessa, joten älä arastele ohjata häntä sinne, minne haluat”, kertoi Men’s Healthin ylempi videotuottaja Michael Sneeden.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä