Älä kerro itsellesi näitä valheita, jos haluat olla onnellinen
Jokainen haluaa onnea ja iloa elämään, mutta kaikilla se ei valitettavasti onnistu.
Saatat olla itse se, joka estää oman mahdollisuutesi olla onnellinen. Se on myös hyvä uutinen, koska voit myös tehdä sille jotain. On nimittäin muutama valhe, joita moni kertoo itselleen. Ne voivat olla jopa syynä siihen, että ei olla onnellisia. Niitä kerrotaan itselle esimerkiksi silloin, kun ollaan stressaantuneita.
5 valhetta, joihin uskotaan silloin, kun ollaan stressaantuneita ja ne vievät samalla ilon ja onnellisuuden
Nämä alla olevat viisi kohtaa kertovat valheista, joita monet kertovat itselle stressin hetkellä. Se ei kannata, jos haluaa elämästään onnellisen ja olla iloinen.
1. En ansaitse sitä
Miksi sanomme itsellemme, että emme ansaitse jotain? Suurin osa meistä ei ole niin pahoja ihmisiä, että emme ansaitsisi monia asioita.
2. Sitä pitää vain kestää
Kannattaisi arvostaa jokaista iloista ja onnellista hetkeä eikä keskittyä sellaisiin asioihin, jotka eivät tuota iloa. Moniakaan tympeitä asioita ei ole oikeasti pakko kestää, kun miettii oikein tarkoin.
3. En voi olla iloinen ennen kuin…
Erilaisia tunteita voi kokea myös yhtä aikaa. Jos jokin asia ei ole mieleen, voi silti samalla hetkellä kokea jotain mukavaakin, josta tulee iloiseksi.
4. En voi olla iloinen, jos muutkaan eivät ole
Oma onnellisuus ei voi olla aina riippuvainen siitä kuinka onnellisia muut ovat. Kannattaa muistaa, että iloisuus voi myös tarttua. Kun on itse iloinen, voi surullinenkin muuttua iloisessa seurassa iloiseksi.
5. Elämässä pitää tehdä jatkuvasti saavutuksia
Jos koko ajan pitää vain yrittää saavuttaa jotain parempaa, ei ehdi iloitsemaan niistä hyvistä asioista, jotka on jo saavuttanut.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Riitelettekö näin? Nämä 5 merkkiä paljastavat toksisen parisuhteen
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa