Älä anna stressin pilata parisuhdettasi – lue vinkit

Stressisi ei vaikuta pelkästään sinuun.
Joskus elämä voi olla niin stressaavaa, että tuntuu kuin pääkoppa on räjähtämäisillään oleva painekattila. Säännöllinen stressi voi vaikuttaa oman itsensä lisäksi myös parisuhteeseen – negatiivisesti.
Glamourin mukaan tutkimus sai selville testeillään, että stressaantuneet antavat vähemmän kehuja kumppaneilleen ja testitilanteessa valitsivat enemmän viehättäviä uusia ihmisiä, joihin tutustua, kuin rentoutuneemmat henkilöt.
Tutkimustuloksen valossa Glamour listasi kolme tapaa, miten voit koettaa estää stressiä tekemästä tuhojaan parisuhteellesi:
Tee pieniä, kivoja tekoja
Jos huomaat pinnasi kiristyvän ja tiedät, että saatat todennäköisesti kiukutella kumppanillesi, koeta estää se tekemällä jokin pieni, kiva teko hänelle. Esimerkiksi töistä tullessasi nappaa mukaasi hänen lempijäätelöään tai kerro jostain hänen teostaan, joka teki sinuun vaikutuksen. Miehen kiitollisuus toimii positiivisena vahvistamisena: kun olet kiva häntä kohtaan, saat samaa takaisin. Näin voit huomata, kuinka paljon huonompi päivästäsi olisi tullut, jos olisit vain toiminut stressaantuneen, kiukkuisen olotilan mukaisesti.
Pidä tauko
Jos huomaat olevasi räjähdyspisteessä, poistu tilanteesta, joka on saamassa sinut kiehahtamaan kumppanillesi, pidä tauko ja anna itsesi rauhoittua. Näin voit ymmärtää, että kumppanisi ei ollut ääretön typerys, vaan sinua edelleen häiritsee ja kaihertaa esimerkiksi jokin töissä sattunut asia. Kun löydät syyn huonotuulisuuteesi, et ole niin taipuvainen purkamaan sitä kumppaniisi.
Kuntoile
Kuntoilu on hyvä tapa päästää höyryjä ulos tai rauhoittaa mieltä – riippuen täysin omasta tavasta kuntoilla. Kunnon hikoilusessio on helppo tapa piristää mieltä. Bonuksena se vapauttaa endorfiineja, mikä saa sinut haluamaan erilaista ”kuntoilua” kumppanisi kanssa makuuhuoneen puolella.
Lähde: Glamour
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne