Viini paranee vanhetessaan, sanotaan ja samaa voi sanoa myös miehistä.

Monet voivat ajatella, että suuri ikäero olisi huono asia, kun on kyse parisuhteista ja pienemmän ikäeron omaavilla pareilla suhteen onnistuminen ja kestävyys olisi todennäköisempää.

Brittilehti Metron mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Tästä syystä Metro listasikin 9 syytä, miksi vanhemmat miehet voivat olla parempia poikaystäviä kuin sinun kanssa samaa ikäluokkaa olevat miehet.

Syitä, miksi vanhemmat miehet ovat parhaita poikaystäviä:

1. Heillä on kokemusta

Uusien asioiden kokeminen yhdessä parisuhteen aikana on ihanaa, mutta kun on kyse kokemuksesta ja tarinoista elämän varrelta, mikä voittaisi miehen, jolla niitä löytyy jo omasta taka.a

2. He ovat taloudellisesti vakaalla pohjalla

Tietysti kaikkiin tämä ei päde, mutta on hyvin todennäköistä, että vanhempaa miestä tapaillessa hän on vakiinnuttanut uransa ja hänellä ei ole taloudellisia murheita. Mies, jolla on edes yhtä hyvä taloustilanne kuin sinulla, auttaa tekemään parisuhteesta tasapainoisemman – toisin sanoen hän ei ole lainaamassa sinulta vitosta, että pääsee bussilla kotiin treffi-illan jälkeen.

3. Teknologia on heille hieman vieraampaa

Nykysukupolvi on kasvanut teknologian parissa, mutta vanhemmalle miehelle jatkuva tekstailu hymiöitä pursuavin viestein ei ole niin tuttua. Sen sijaan saat puheluita ja treffejä, joissa puhelin ei ole häiriöksi – vaikka olisitkin tavannut hänen nettideittailun maailmassa.

4. He eivät ole bilettämässä aamuun asti

Hän on kokenut sen jo, mutta hän ei kuitenkaan katso pahalla, jos lähdet toisinaan viettämään tyttöjen iltaa ja tulet kotiin vasta aamun sarastaessa, koska hän ymmärtää oman tilan tärkeyden parisuhteessa.

5. He ovat komeita

Hiukset ovat voineet alkaa saada jo hieman harmautta sekaan, naurun jäljet näkyvät kasvoilla, tyyli on vanhanaikasempaa… Nuoret miehet koettavat ottaa inspiraatiota vanhemmista miehistä, mutta vanhempi mies tekee niin luonnostaan eikä tee niin vain näyttääkseen hyvältä.

6. Heidän kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset

Vaikka on hyvä jakaa joitakin kiinnostuksen kohteita, olisi elämä tylsempää, jos kaikki mieltymykset olisivat samat. Sen sijaan erilaiset kiinnostuksen kohteet tuovat suhteeseen tuoreutta ja pitävät sen mielenkiintoisena ja kumpikin voi oppia uusia juttuja toiselta.

7. Heillä on hyvät käytöstavat

Vanhempi mies avaa sinulle oven, ostaa ensimmäiset juomat ja huolehtii, että selvisit kotiin kunnossa. Toisille se voi olla vanhanaikaista, toisille kyse on vain hyvistä käytöstavoista.

8. Heidän kanssaan seksi on mahtavaa

Seksi ei ehkä kestä niin pitkään kuin nuoremman miehen kanssa, mutta vanhempi mies on kokenut ja osaa niin sanotusti vetää paremmin oikeista naruista.

9. Molemminpuolinen ihailu

Huolimatta iästäsi, kun olet itseäsi vanhemman miehen kainalossa, olet aina se kuuma ja nuori osapuoli – ja mieskin tiedostaa sen varsin hyvin.

Oletko sinä tapaillut itseäsi vanhempaa miestä? Mikä mielestäsi on sen paras puoli?

Lähde: Metro