7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
Yhdessä nukkuminen on merkki läheisyydestä, mutta nukkumaan ei tarvitse mennä välttämättä samaan aikaan, jotta se tekisi hyvää parisuhteelle.
Tässä on seitsemän hyvää syytä, miksi nukkumaan meneminen eri aikoina kuin puoliso voi tehdä suhteelle hyvää.
1. Miehet ja naiset ovat erilaisia
Jos puolisot ovat mies ja nainen, miehet menevät usein nukkumaan myöhemmin kuin naiset. Se ei ole vain tapa, vaan syynä on myös testosteroni. Ne nollautuvat myöhään yöllä.
2. Hormoneilla on paljon vaikutusta
Edellisessä kohdassa mainittiin testosteroni, mutta myös muut hormonit vaikuttavat tässä asiassa. Monet hormonit vaikuttavat meihin, kun ollaan valveilla. Niitä ovat mm. kortisoli (stressihormoni), adrenaliini ja oksitosiini. Mutta ne vaikuttavat myös yöllä nukkuessa. Niillä on merkitystä siihen, että nähdään hyviä tai huonoja unia. Naiset nukkuvat paremmin ja syvemmin oksitosiinin vapautumisen takia. Sitä vapautuu esimerkiksi seksissä, joten ehkä nainen voisi jäädä nukkumaan illalla sänkyyn, kun on rakasteltu?
3. Se tekee hyvää seksielämälle
Joskus voidaan tarvita erilaisia aikoja yöunille, jotta seksielämä parantuisi. Ehkä se paranee, jos ei mennä aina nukkumaan yhdessä, vaan poiketaan normaalista, jonka voi tehdä samalla seksinkin kohdalla. Jos uni ei meinaa tulla illalla, ehkä se voisi olla hyvä hetki seksille ennen kuin toinen nukahtaa, joka kyllä saa heti sen jälkeen unenpäästä kiinni.
4. Se lisää läheisyyttä
Kaikki nukkuvat jossakin vaiheessa yötä, mutta jos nukkumaan ei mennä samaan aikaan, on oltava luova, jotta aikaa jäisi esimerkiksi romanttisille teoille. Se jos mikä tekee suhteelle hyvää ja lähentää paria. Jos menet nukkumaan ennen puolisoasi, taidat herätä aamulla ennen häntä. Silloin voisit esimerkiksi keittää hänelle kahvia valmiiksi.
5. Se on taloudellisempaa
Ehkä työajatkin vaativat sen, että nukkumaan mennään eri aikaan. Siksi nukkumaan ei kannata mennä samaan aikaan, jotta toisen työ ei siitä kärsi. Eikä toiselta todellakaan kannata vaatia aikaisempaa nukkumaanmenoa sen takia, että itse on mentävä aikaisemmin nukkumaan.
6. Se tekee sinusta tuottavamman
Kun puoliso menee nukkumaan itseä aiemmin, on itsellä silloin aikaa tehdä jotain omia juttuja. Se voi tehdä itsestä tuottavamman, kun saa toimia omassa rauhassa.
7. Lisää luovuutta
Samoin kuin edellisessä kohdassa, kun saa tehdä jotain omassa rauhassa, kun puoliso jo nukkuu, se voi lisätä tuottavuuden lisäksi myös luovuutta. Jos olet itse se, joka menee nukkumaan aiemmin, sinulla on silloin aamulla tätä omaa aikaa.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta