6 ruokaa, joita jokaisen ahdistuksesta kärsivän henkilön tulisi syödä
Ahdistus on yleinen ongelma monille ja sen ominaispiirteitä ovat jatkuva huoli ja hermostuneisuus. Joskus ahdistus liittyy aivojen heikkoon terveyteen. Ahdistuneisuuteen käytetään paljon myös lääkehoitoa.
Lääkityksen lisäksi on olemassa useita keinoja, joita voi kokeilla ahdistusoireiden vähentämiseen, liikunnasta meditaatioon. Mutta tiesitkö, että ahdistusta voi kokeilla hoitaa myös ruokavaliolla? Nämä kuusi ruoka-ainetta vähentävät tieteellisesti ahdistuksen oireita ja lisäävät aivojen terveyttä.

1. Lohi
Lohi sisältää ravinteita, jotka edistävät aivojen terveyttä, mukaan lukien D-vitamiini ja omega-3-rasvahapot EPA (eikosapentaeenihappo) ja DHA (dokosaheksaeenihappo). EPA ja DHA auttavat säätelemään ns. mielihyvähormonien, eli dopamiinin ja serotoniinin toimintaa. Näillä hormoneilla on rauhoittavia ja rentouttavia ominaisuuksia. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että nämä rasvahapot vähentävät tulehdusta ja estävät aivosolujen toimintahäiriöitä, jotka lisäävät ahdistusta. D-vitamiinia on tutkittu paljon sen positiivisten vaikutusten suhteen. Se myös omalta osaltaan parantaa näiden rauhoittavien välittäjäaineiden tasoa elimistössä.
Jo parin lohiaterian syöminen viikossa riittää vähentämään ahdistusta.

2. Kamomilla
Kamomilla on yrtti, joka sisältää suuria määriä antioksidantteja, joiden on osoitettu vähentävän tulehdusta. Elimistön tulehdustila lisää riskiä ahdistumiseen. Useassa tutkimuksessa onkin osoitettu kamomillan vähentäneen ahdistuneisuutta.
Kamomillaa voi nauttia esimerkiksi uutteena tai teenä.

3. Kurkuma
Kurkuma on mauste, joka sisältää kurkumiinia. Kurkumiinia on tutkittu sen osallistumisesta aivojen terveyden edistämiseen ja ahdistuneisuushäiriöiden ehkäisemiseen. Tutkimukset viittaavat siihen, että kurkumiini voi auttaa elimistöä syntetisoimaan paremmin omega-3-rasvahappo-DHA:ta. Kurkumiinilla on myös voimakkaita antioksidanttisia ominaisuuksia, joiden on osoitettu estävän aivosolujen vahingoittumista.
Ruokien maustamisen lisäksi, kurkumaa voi laittaa ripauksen, vaikka smoothieen.

4. Tumma suklaa
Tumma suklaa sisältää flavonoleja, eli antioksidantteja, jotka edistävät aivotoimintaa, lisäämällä aivojen verenkiertoa ja edistämällä niiden kykyä sopeutua stressaaviin tilanteisiin. Jotkut tutkijat väittävät myös, että tumman suklaan vaikutus aivojen terveyteen voi johtua yksinkertaisesti sen mausta, mikä itsessään lisää hyvänolon tunnetta. Tumma suklaa lisää serotoniinin määrää aivoissa, tämä sama välittäjäaine lisääntyy myös mm. valon ja rakastumisen vaikutuksesta.
On hyvä muistaa, että suklaa sisältää paljon energiaa, joten sitä kannattaa nauttia kohtuudella, esimerkiksi pari palaa jälkiruoaksi.

5. Jogurtti
Jotkin jogurtit sisältävät probiootteja ja terveyttä edistäviä bakteereja, jotka parantavat hyvinvointia kokonaisvaltaisesti, myös mielenterveydellisesti. Tutkimukset ovat osoittaneet, että probiootit estävät vapaiden radikaalien ja neurotoksiinien toimintaa. Vapaat radikaalit ja neurotoksiinit vahingoittavat aivojen hermokudosta.
Jogurtti sopii hyvin mm. aamiaisella nautittuna. Huomio, että valitset probiootteja sisältävän jogurtin.

6. Vihreä tee
Vihreä tee sisältää L-teaniinia. L-teaniini on aminohappoa, jolla on tutkittu olevan positiivisia vaikutuksia aivojen terveyteen ja ahdistuneisuuden vähentämiseen. Tutkimuksessa on osoitettu L-teaniin alentavan elimistön kortisolin, eli stressihormonin tasoa. L-teaniini estää myös muiden hermojen liikatoimintaa, eli rauhoittaa niitä. Vihreä tee sisältää lisäksi epigallokatekiinigallaattia (EGCG). Se on antioksidantti, jonka on todettu edistävän aivojen terveyttä.
Vihreää teetä voikin nauttia päivittäin, vaikka kahvin sijaan.
Lähde: Healthline
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä