5 tapaa, joita olet pitänyt terveellisenä, mutta ne ovatkin haitallisia sinulle
Yllättävää kyllä, moni terveellisen kuuloinen tapa onkin kaikkea muuta.
Valtaosa meistä haluaa tehdä hyviä päätöksiä, jotka edistävät terveyttämme, mikä on tietysti hyvä asia. Ongelmana on kuitenkin se, että usein luulemme tekevämme hyviä päätöksiä, mutta todellisuudessa meillä on väärää tai harhaanjohtavaa tietoa tai uskomuksia, kun teemme päätöksiä.
Moni luulee panostavansa terveyteensä, mutta saattaakin todellisuudessa vahingoittaa terveyttään tietämättään sitä.
Seuraavat asiat ovat sellaisia, joita moni pitää terveellisenä, mutta jotka todellisuudessa voivat vahingoittaa sinua.
- Treenaaminen joka päivä
Säännöllinen liikunta on totta kai todella tärkeää terveyden kannalta, mutta joka päivä ei missään nimessä kannattaisi treenata tai liikkua. Se nimittäin voi uuvuttaa kehon ja aiheuttaa pahimmillaan jopa erilaisia vammoja. Kannattaa ehdottomasti pitää viikossa myös lepopäiviä! - Nukkuminen pidempään viikonloppuna
Moni ajattelee varmasti, että kannattaa nukkua viikonloppuisin pidempään, jotta saa unta varastoon ja univajeen kuitattua. Kroppa ei kuitenkaan toimi niin, ja liian pitkään nukkumisesta voi olla jopa haittaa, sillä säännöllinen rytmi olisi keholle kaikkein paras tapa. - Yrttitee ennen nukkumaanmenoa
Usein sanotaan, että ennen nukkumaan menoa kannattaisi juoda yrttiteetä, sillä se rauhoittaa. Osa yrttiteelaaduista onkin varmasti hyviä tähän tarkoitukseen, mutta eivät kaikki. Yrttiteenkin kohdalla kannattaa varmistaa, ettei se sisällä kofeiinia, ginsengia, ginkoa tai guaranaa. - Rentoutuminen punaviinilasillisen avulla
Vaikka lasillinen viiniä saisikin sinut rentoutumaan, on olemassa paljon terveellisempiäkin tapoja rentoutua. Alkoholin kulutuksessa on aina haittapuolensa, ja alkoholin juominen esimerkiksi heikentää unen laatua. - Ruskettuminen
Moni ajattelee varmasti, että auringon paistaessa kannattaa tankata D-vitamiinia ja saada kaikki mahdolliset auringonsäteet talteen. Moni myös yhdistää kauniin päivetyksen terveisiin elämäntapoihin ja kalpeuden sairaalloisuuteen. D-vitamiini kannattaa kuitenkin hankkia ruoasta tai lisäravinteista, ja suoraa auringonpaistetta kannattaa ehdottomasti välttää ja suojata ihonsa auringolta.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen