Itsenäinen nainen on paras kumppani – viisi syytä miksi

Kun itsenäinen nainen haluaa sitoutua parisuhteeseen, hän tekee sen oikeista syistä.
Itsenäinen nainen tietää mitä haluaa, uskaltaa kertoa sen, hän pärjää hyvin omillaan eikä ota vastaan p*skaa keneltäkään. Monien mielestä itsenäinen nainen onkin äärettömän viehättävä, kirjoittaa Popsugar.
Mutta vaikka nainen olisi itsenäinen, pystyisi huolehtimaan itsestään ja kukoistaisi omillaan, ei se tarkoita sitä, etteikö hän pystyisi rakastumaan ja olemaan parisuhteessa. Popsugarin mukaan tällaisesta naisesta saakin mahtavan kumppanin, koska hän valitsee olla toisen ihmisen kanssa.
Itsenäisen naisen kohdalla voi olla varma, että jos hän haluaa sitoutua suhteeseen toisen ihmisen kanssa, tekee hän sen oikeista syistä – hän ei ole leikittelemässä tunteilla.
Popsugar listasikin viisi syytä, miksi itsenäinen nainen on paras kumppani ja me käänsimme ne alle.
1. Hän osaa olla omillaankin
Ollessa suhteessa itsenäisen naisen kanssa, ei silloin tarvitse huolehtia siitä, että hän olisi riippuvainen toisesta ihmisestä, koska hänellä on omakin elämä. Hän ei myös syyllistä kumppania viettämään aikaa kanssaan ystävien sijaan. Hän rohkaisee rakastaan tekemään omia juttujaan ja tietää miten olla läsnä, kun vietätte aikaa yhdessä.
2. Hän kannustaa kumppania tavoittelemaan unelmiaan
Itsenäiset naiset ovat usein itsevarmoja ja päättäväisiä. Hän tavoittelee omia unelmiaan ja haluaa kumppaninsa tekevän samoin. Hän on kumppaninsa suurin kannustaja samalla, kun hoitaa omia juttujaan. Popsugarin mukaan mikään ei saakaan itsenäisen naisen intoa lopahtamaan niin hyvin kuin kunnianhimon puute.
3. Hän osaa huolehtia itsestään
Tällainen nainen ei tarvitse muita, joten kumppanin ei tarvitse olla hänen rinnallaan 24/7. Tietysti itsenäinen nainenkin arvostaa rakkaansa tukea, mutta hän osaa epäonnistua ja nousta takaisin jaloilleen itsekin.
4. Hän antaa kumppanin olla oma itsensä
Itsenäinen nainen ei Popsugarin mukaan koeta muuttaa kumppaniaan tai koeta tehdä hänestä sellaista kuin haluaisi kumppanin olevan. Hän arvostaa sitä, että on itse sellainen kuin on ja haluaa samaa kumppanilleen.
5. Hän saa kumppanin tuntemaan olonsa halutuksi, ei tarvituksi
Hän ei tarvitse kumppaniaan, mikä tekee parisuhteesta entistä merkityksellisemmän. Itsenäinen nainen ei pidä kumppania rinnallaan vain pitääkseen yksinäisyyden tunteen loitolla. Hän haluaa olla toisen ihmisen kanssa, koska rakastaa ja arvostaa kumppaniaan. Popsugarin mukaan itsenäinen nainen ei sitoudu ihan kehen tahansa. Vaikka hänen rinnallaan voi joskus tuntea olonsa hyödyttömäksi, kannattaa tällaisen naisen kanssa ollessa muistaa, että hän välittää syvästi ja on rinnallasi, kun haluat.
Lähde: Popsugar
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä