5 parisuhdeongelmaa, joita pidetään niin noloina, ettei niistä voi puhua
Ovatko nämä asiat sinunkin mielestäsi liian noloja puheenaiheiksi?
Toimiva kommunikointi on yksi parisuhteen tärkeimpiä asioita. Mikäli asioista voidaan kumppanin kanssa puhua rehellisesti ja avoimesti, on se suhteen hyvinvoinnin kannalta elintärkeää.
Monella saattaa suhteessa kuitenkin olla lukkoja ainakin joidenkin aiheiden suhteen, ja moni saattaa pitää joitakin aiheita sellaisina, ettei niistä kannat tai edes uskalla puhua toisen kanssa.
Osan mielestä jotkin aiheet ovat yksinkertaisesti niin noloja, ettei niitä halua ottaa kumppanin kanssa puheeksi. Tämä kuitenkin kannattaisi, sillä kommunikointi tekee suhteelle hyvää, kun asiat uskaltaa ottaa puheeksi.
Seuraavat 5 aihetta ovat monen mielestä niin noloja, ettei niistä haluta kumppanin kanssa puhua. Oletko samaa mieltä?
- Salaiset huolet ja pelot
Saatat olla vaikkapa huolissasi siitä, kelpaatko ihmisenä muille, oletko riittävän hyvä, rakastetaanko sinua, pystytkö pitämään taloudellisesti huolta itsestäsi ja saatat esimerkiksi tuntea itsesi sisältä tyhjäksi. Nämä ovat asioita, joita moni pelkää ja joista on huolissaan, eikä niitä ole helppo ottaa kumppanin kanssa puheeksi. - Perheen luurangot
Moni pelkää, että sinut voidaan tuomita perheesi perusteella. Jos perheessä on tapahtunut aikoinaan tai tapahtuu edelleen jotain ikävää, voi monelle olla todella vaikeaa kertoa tästä kumppanille. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi alkoholi- tai mielenterveysongelmat, tai vaikkapa huono taloudellinen tilanne. - Toiveet ja unelmat
Omista toiveista ja unelmista voi olla todella vaikeaa kertoa toiselle, koska ne saattavat tuntua epärealistilta ja noloilta. Lisäksi moni pelkää, osaako toinen reagoida riittävän kannustavasti toisen unelmiin. Onkin kuumottavaa rohkaistua kertomaan toiselle salaisista haaveista ja tavoitteista. - Taloudelliset huolet
Taloudelliset vaikeudet ovat monelle iso häpeä, ja niistä on vaikeaa kertoa kumppanille. Kertomatta jättäminen on kuitenkin huono vaihtoehto, sillä jossain kohtaa asia kyllä nousee väistämättä esille, kun suunnittelette vaikkapa yhteistä reissua tai asunnon ostamista. - Epätavalliset seksifantasiat
Kumppanille voi olla helppo kertoa, että sängyssä voitaisiin kokeilla käsirautoja tai vaikkapa sitoa silmät, mutta jos seksifantasiat ovatkin todella villejä ja epätavallisia, monia voi pelottaa kertoa niitä kumppanille, sillä kokee ne liian noloiksi. Kannattaa kuitenkin rohkaistua, sillä kertominen voi yhdistää teitä seksuaalisesti aivan uudella tavalla.
Onko sinulla edellä mainittuja asioita, joita et ole uskaltanut ottaa kumppanisi kanssa puheeksi?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen