Syö näitä 5 maustetta ja voit paremmin

Kun on aika maustaa ruoka, ei suolaa välttämättä tarvita. Sen varmasti jo tiedät, että suola ei ole terveellistä, varsinkaan jos sitä syö liikaa.
Mutta suolan sijaan voit maustaa ruuan monilla muilla vaihtoehdoilla. Jos haluat niiden olevan erittäin terveellisiä, tässä on viisi maustetta, jotka tekevät sinulle todella hyvää. Ravitsemusterapeutti on valinnut nämä mausteet sen perusteella, mitä on oltava aina saatavilla ja mitä kannattaa käyttää terveyden vuoksi.
Kaneli
Monissa tutkimuksissa on todettu, että kaneli auttaa alentamaan verensokeria. Kanelin bioaktiivisilla yhdisteillä ovat yhdessä antioksidanttisia ja antimikrobisia. On jopa joitain alustavia todisteita siitä, että kaneli voi auttaa alentamaan kolesterolia.
Kurkuma
Kurkuman terveyshyötyjä on lukuisia. On tutkittu, että siinä on tulehduksia estäviä ominaisuuksia. Sen vaikutuksia on tutkittu myös suolen ja aivojen terveyshyötyjen kohdalla. Myös kurkuma auttaa alentamaan kolesterolia. Siitä voi olla apua myös masennuksen hallinnassa ja Alzheimerin taudin terapeuttisissa hoidoissa.
Inkivääri
Inkivääri sisältää fytoravinteita, jotka toimivat antioksidantteina yhdessä esimerkiksi viruslääkkeiden kanssa. Inkivääri auttaa vähentämään pahoinvointia ja oksentelua. Sen käyttö voi myös auttaa lievittämään reuman aiheuttamia kipuja. Yleensä 1 tl päivässä tarjoaa tehokasta helpotusta.
Aiemmin on myös uutisoitu, kuinka aamuisin kannattaa juoda yksi inkiväärishotti ja kehossa alkaa tapahtua mielettömiä muutoksia.
Fenkolin siemenet
Fenkolissa on voimakas aniksen aromi. Siinä on anti-inflammatorisia, antimikrobisia ja antioksidanttisia ominaisuuksia ja siitä on apua esimerkiksi ruuansulatuksessa. Se auttaa parantamaan aineenvaihduntaa, kalsiumin imeytymistä ja verensokerin säätelyä. Siitä on apua myös aivojen ja hermoston toiminnassa. Fenkolin siemenissä on kalsiumia, rautaa, magnesiumia ja kaliumia.
Paprika
Paprikassa on paljon terveyshyötyjä. Sillä on antioksidanttisia ja anti-inflammatorisia ominaisuuksia. Paprika sisältää yllättävän paljon vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten rautaa, A-vitamiinia, E-vitamiinia ja B6-vitamiinia, sekä erilaisia fytokemikaaleja. Vain 1rkl paprikaa sisältää lähes 20 % päivittäisestä A-vitamiinitarpeesta.
Lähde: Realsimple
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä