Väreistä tuoksuihin: Näin tuot syksyn esiin kodissasi – lue vinkit

Vuodenajan vaihtuessa syksyyn, voi kodinkin laittaa syksyiseen kuntoon.
Syksy on kuvastoltaan monipuolinen, kaunis ja kenties kaikista vuodenajoista inspiroivin – ainakin kun on kyse syyshengen tuomisesta esiin kodissasi. Sen sijaan, että joutuisit kaikkien vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien tulvan vietäväksi, koeta keskittyä yhteen ideaan ja lähteä siitä liikkeelle rakentamaan kokonaisuutta.
Alla on neljä ideaa, joita voit käyttää lähtöpisteenä antamaan kodillesi syksyistä ilmettä.
1. Ajattele värejä
Syksy on sadonkorjuun aikaa ja sillä on yhteys maahan ja luontoon, joten ota käyttöön maanläheisiä sävyjä sisustuksessa. Ruskeat, harmaat ja oranssihtavat punaisen sävyt toimivat hyvänä pohjana syksyn väripaletille. Käytä kirkkaampia sävyjä tuomaan värikkyyttä ja kontrastia. Voit ottaa näitä värejä osaksi missä tahansa verhoista lautasliinoihin. Jos kehittelet etukäteen tietyn väriteeman, se auttaa luomaan yhtenäisyyttä asuntoosi.
2. Tuoksuta
Syksyyn liittyy myös omia tuoksuja kurpitsamausteesta kaneliin. Syksyinen tuoksu kodissa tuo sinne sadonkorjuun tunnelmaa, joka jättää kotoisan olon. Harkitse esimerkiksi jonkin syksyisen tuoksun omaavien kynttilöiden käyttö kodin hajustamiseen tai koristele kotiasi kävyillä, jotka olet hajustanut kanelilla.
3. Omenoita esille
Omenat kuuluvat syksyyn ja niiden väritys on täydellinen syksyistä sisustusta ajatellen. Voit käyttää niitä lähtökohtana punaisen, oranssin, vaaleanpunaisen ja vihreän lisäämiselle kotisi sisustuksessa. Omenoilla on myös se etu muihin sisustuselementteihin verrattuna, että niitä voi syödä. Huonetta voi piristää korillisella omenoita, jotka ovat sitten helposti saatavilla naposteltavaksi.
4. Viilennä ja lämmittele
Ilman viiletessä kodista saa ihanan raikkaan, kun pitää tuuletusikkunaa raollaan. Lopulta kuitenkin voi tulla vilpoinen, minkä takia olohuoneeseen kannattaa laittaa esille syksyisesti kuvioituja vilttejä, joiden avulla voit lämmitellä. Näin voit nauttia raikkaasta ilmasta hieman kauemmin ilman, että olet koko ajan viluissasi ja sulkea ikkunan vasta, kun se on mielestäsi ihan välttämätöntä.
Lähde: HuffPost
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä