15 tapaa, miten elämäsi voi muuttua, kun hankit koiran
Kun koira tulee talon, ei elämä ole enää entisellään.
Koiran ottamista kannattaa miettiä tarkoin ennen kuin nelijalkaisen perheenjäsenen hakee kotiin. Koirasta huolehtimisessa on omat vastuunsa ja eikä elämäsi ole enää entisellään. Koiran tultua taloon elämäsi voi myös muuttua tavoilla, joita et kenties ole tullut ajatelleekisi. Alla 15 sellaista tapaa. 1. Et voi enää syödä ateriaa ilman, että surulliset silmät tuijottavat sinua pyytävän ja anovan katseen kera varustettuna. 2. Huomaat kuluttavasi paljon aikaa koiran hassujen tempausten ikuistamiseksi kuviks ja videoiksi, joita julkaiset muiden iloksi internetissä.3. Huomaat pitäväsi limaisista pusuista. 4. Oletko sinkku? Unohdat pian yöelämän houkutukset, kun illat kotona suloisen koirulin kanssa ovat paljon hauskempia. 5. Et saa enää omia omaa sänkyäsi täysin itsellesi.
6. Olet ennen mieltänyt lemmikeille tarkoitetut Facebook- tai Instagram-sivut pöhköiksi, mutta pian huomaat suunnittelevasi sellaisen perustamista. 7. Kulutat myös enemmän aikaa koirasi some-sivujen päivittämiseen kuin omasi. 8. Ja jos et perusta koirallesi omaa some-sivua, täytät omasi kuvilla ja videoilla siitä. 9. Ymmärrät, miksi koirille myydään erilaisia asuja. 10. Et enää joudu miettimään vain omaa terveyttäsi, vaan ottamaan huomioon myös koirasi hyvinvoinnin. 11. Löysitkö hyvän, mukavan paikan sohvalta? Et saa nauttia siitä yksin. 12. Syntymäpäivät saavat uuden merkityksen.
13. Jos sinulla on lapsia, hekin keksivät, että haluavat olla kuin koira. 14. Mutalätäköt – tai lätäköt ylipäänsä – ovat hauskoja, mutta suihkut? Ei niinkään ja tämä tulee hyvinkin tutuksi. 15. Vaikka sinua tympäisisi käyttää koiraa lenkillä, kun ulkona sataa kaatamalla tai on kova pakkanen, sen käpertyessä viereesi huomaat, kuinka se on kaiken arvoista.
Miten sinun elämäsi on muuttunut koiran otettua? Kerro alla kommenteissa!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- Ilmalämpöpumpusta voi tulla tuhansien eurojen lasku – vakuutus ei aina auta
- Haaveiletko elämästä Kreikan saarella? Nyt tarjolla on poikkeuksellinen mahdollisuus ja ilmainen asunto
- Luuletko, että elämässäsi menee huonosti? Nämä merkit kertovat muuta
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- 10 merkkiä siitä, että rakastat häntä enemmän kuin hän sinua
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Muistatko nämä? Yli 20 vanhaa juhannustaikaa keskikesän yöhön
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?