14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
Useimmat meistä haluavat kehittyä elämänsä aikana – olla parempia kumppaneita, vanhempia tai työntekijöitä.
Iän karttuessa meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus jättää taakse nuoruuden huonot tavat ja rakentaa itsestämme viisaampi, tasapainoisempi versio. Muutokset eivät aina ole helppoja, mutta ne todella kannattaa tehdä – sekä oman hyvinvoinnin että ympärillä olevien ihmisten vuoksi.
Tässä lista asioista, joista kannattaa hankkiutua eroon – mieluiten heti:
- Pidä taloutesi hallinnassa. Älä elä velaksi, vaan sopeuta kulutuksesi omiin tuloihisi.
- Ole lojaali ystävillesi. Älä levitä juoruja niistä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi vuosia.
- Vältä roskaruokaa. Keho ei enää käsittele epäterveellistä ruokaa kuten ennen.
- Päivitä unirutiinisi. Jatkuva valvominen ja myöhäinen herääminen kostautuvat herkemmin kuin ennen.
- Älä jätä äänestämistä väliin. Tässä elämänvaiheessa ymmärrät jo, mihin uskot ja mitä arvostat.
- Jätä limut kaupan hyllyyn. Sokerilitkujen aika on ohi.
- Rajoita ruutuaikaa. Et tarvitse puhelinta jatkuvasti käsissäsi – ole aidosti läsnä.
- Huolehdi ryhdistäsi. Huono istuma-asento ei enää mene ohi ilman seurauksia.
- Nuku kunnollisessa sängyssä. Sohvilla ja lattioilla vietetyt yöt kuuluvat menneisyyteen.
- Sammuta viimeinen savuke. Vaikka lopettaisit myöhemminkin, hyödyt siitä aina.
- Panosta tuoksuusi. Jos et voi käyttää laadukasta hajuvettä, ole mieluummin ilman.
- Käy lääköärintarkastuksissa. Tässä iässä terveydenhuolto on tärkeämpää kuin koskaan.
- Kosteusvoide on ystäväsi. Ihosi kiittää nyt ja tulevaisuudessa.
- Päivitä vaatekaappisi. Jotkut vaatteet kuuluvat nuoruuteen – anna niille arvoisensa lähtö.
Onko sinulla jokin pahe, josta on todella vaikea päästä eroon?
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää