Voiko ensisilmäyksellä rakastua? Tätä mieltä on asiantuntija

Rakastuminen ensisilmäyksellä on aihe, josta on tehty lukuisia romanttisia komedioita ja tv-ohjelmia.
Onko rakastuminen ensisilmäyksellä mahdollista? Tämä on kysymys, johon on etsitty vastausta tutkimuksissa, mutta tuloksia on saatu niin puolesta kuin vastaan; esimerkiksi Nainen.comissa on aiemmin julkaistu uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan sitä ei ole olemassa, ja vastaavasti uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan rakkaus ensisilmäyksellä on totta.
Moni ihminen on kuitenkin kokenut intensiivisiä tunteita juuri tapaamansa ihmistä kohtaan, mutta onko se vain himo vaiko sittenkin rakkautta? Psykoseksuaali- ja parisuhdeterapeutti Cate Mackenzie avasi asiaa Cosmopolitanille.
”On mahdollista tuntea jonkinlaista ’rakkautta ensisilmäyksellä’, mutta se riippuu siitä, millaista rakkautta koet”, hän toteaa.
Mackezien mukaan on olemassa monia syitä, miksi ihminen saattaa tuntea välittömästi vetoa toista ihmistä kohtaan ja miksi se voi tuntua siltä kuin rakastuisi heti. Se voi esimerkiksi liittyä feromoneihin tai kenties henkilö muistuttaa sinua jostakin tai jostakusta lapsuuteen liittyvästä, mikä tuntuu tutulta.
Aivojen kemiat pelissä
Mackenzien mukaan voimme tuntea vetoa toista ihmistä kohtaan ja kokea kuin olisimme juuri rakastuneet, mutta se usein johtuu aivoissa vapautuvista kemikaaleista, kuten fenyylietyyliamiinista. Tämä välittäjäaine toimii kuin luontainen amfetamiini ja saa tuntemaan kuin olisi ’päihtynyt’ rakkaudesta.
Fenyylietyyliamiini laukaisee myös kahden välittäjäaineen, dopamiinin ja noradrenaliinin, mikä voi nostaa sykettä ja tehdä olon hyväksi.
”Tämä voi saada rajamme laskemaan ja voi tarkoittaa, että idealisoimme edessämme olevaa henkilöä ja näemmä hänet mahtavana”, Mackenzie selittää Cosmopolitanin sivuilla.
Tämä vuorostaan voi myös saada aikaan tunteen kuin olisi rakastunut.
Kuusi erilaista rakkauden tyyppiä
Tämän alkuvaiheen intensiivisen vetovoiman voi kuitenkin mieltää yhdeksi rakkauden tyypiksi. Antiikin Kreikan filosofia tunnistaa Mackenzien mukaan kuusi erilaista rakkautta: eros (seksuaalinen intohimo), philia (syvä ystävyys), ludus (leikkisä rakkaus), agape (rakkaus kaikkia kohtaan), pragga (kestävä rakkaus) ja philautia (rakkaus itseä kohtaan).
Rakastuminen ensisilmäyksellä tarkoittasi Cosmopolitanin mukaan eros-rakkautta, eli seksuaalista intohimoa tai intensiivistä vetovoimaa. Tämä voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että eros-rakkauden kokevat lopulta eroavat nopeasti, kun alun vetovoima ja seksuaalinen intohimo muuttuu.
Vaikka tällainen rakkaus ei olisi kestävää, ei se vähennä sen merkitystä.
”Jopa lyhyt yhteys voi olla voimakas ja muutoksellinen riippuen ihmisistä, joita se koskettaa ja miten he käsittelevät asiaa”, Mackenzie toteaa.
”Monet jututtamani ihmiset ovat kokeneet merkittäviä yhteyksiä, jotka olivat lyhyitä, mutta tuntuivat rakkaudelta ja tärkeältä myös”, hän jatkaa.
Voiko rakkaus kasvaa?
Jos olet tavannut jonkun, mutta et koe suurta ihastumista ja tunteiden paloa heti, ei hätää. Tämä ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö tunteita voisi syntyä ajan mittaan.
”Minun maailmassani rakkaus on verbi ja se kasvaa ajan mittaan ja voimme aktivioida sitä hyväntahdoisuudella toisiamme kohtaan. Lisäksi ihmiset määrittelevät rakkautta eri tavoin”, Mackenzie huomauttaa.
”Olen kohdannut monia ihmisiä, jotka alkoivat tuntea vetoa henkilöön, joka oli heidän ystävänsä, ja siitä kasvoi upea romanssi”, hän paljastaa.
Mackenzie kuitenkin lisää, että usein he, joilla ei ole alkuvaiheen kemiaa, kertovat jonkin puuttuvan suhteesta, mutta kemiaa ja yhteyttä voi koettaa rakentaa. Esimerkiksi miellyttävät kokemukset yhdessä voivat auttaa vapauttamaan mielihyvähormoni dopamiinia ja kosketus, halailu ja nauru vapauttaa onnellisuushormoni oksitosiinia.
”Tämä voi tarkoittaa päiväreissujen tekoa yhdessä, uusien juttuje kokeilua, seksuaalista kokeilua, antautumista toisilleen merkittävillä tavoilla ja antaa toisen tuntea olonsa kunnioitetuksi”, Mackenzie neuvoo tavoista, jotka voivat rakentaa yhteyttä parin välillä.
Rakastumiseen ei ole yhtä oikeaa ja nopeaa reseptiä, mutta muista, että mitä tahansa tunnetkaan, ovat tunteesi validit. Jos et ole varma, ovatko tunteesi rakkautta vai kenties himoa, voivat nämä tavat auttaa erottamaan, kummasta on kyse.
Lähde: Cosmopolitan
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi