Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna pikkujouluja päästään taas juhlimaan – koronaturvallisuus muistaen.

Sosiaalisen eristäytymisen jälkeen suomalaisten menojalka jo vipattaa ja kuin tilauksesta pikkujoulukausi on täällä. Kerroimmekin aiemmin, että suomalaiset kaipaavat pikkujouluihin.

Verkkareiden vaihtuessa juhlavaatteisiin, tuo jo vaatteiden ja asusteiden suunnittelu oman lisäkerroksen alkavaan juhlakauteen.

”Pikkujoulut ovat perinteisesti olleet paikka irrotella, ja kun pitkästä aikaa pääsee laittautumaan, haluaa moni panostaa ulkonäköönsä”, optikko Jaana Ylätalo Helsingin Forum-kauppakeskuksen Specsaveresilta kertoo.

”Todennäköisesti juhlan kunniaksi silmät halutaan saada näyttävästi esiin, minkä vuoksi moni silmälasien käyttäjä suosii juhlissa piilolinssejä, mutta juhlalookin voi myös hyvin viimeistellä näyttävillä silmälaseilla”, hän vinkkaa.

Viimeinen silaus juhla-asulle

Silmälaseja käyttävä saattaa pikkujoulujen kynnyksellä pohtia, laittaako kakkulat päähän vai lähteäkö juhlimaan piilolinssin kera. Specsavers muistuttaa, että silmälasitkin voivat toimia pikkujoulujuhlissa hyvin; kun kehykset sointuvat asun tai meikin kanssa yhteen, ne antavat kauniille juhlalookille viimeisen silauksen.

”Silmälasit voivat olla asukokonaisuuden viimeistelevä upea asuste. Juhlissa toimivat sekä hyvin kevyet että näyttävät, koristeellisemmat kehykset”, Ylätalo sanoo.

Ylätalon mukaan kun optikkoliikkeessä esimerkiksi tarjotaan kaksia laseja yksien hinnalla, kannattaa lasit valita arkeen ja juhlaan.

”Juhlalasien kanssa voi olla rohkea ja valita erottuvat pokat, joissa saa olla enemmän väriä tai korumaisuutta kuin arkilaseissa”, optikko kannustaa.

Paras lähtökohta on oma tyyli

Juhlakehyksissä toimii hyvin hieman ylöspäin kaartuva, naisellisempi muoto. Silmälaseja valitessa tärkeintä on kuitenkin se, että ne sopivat omaan makuun.

”Lisäksi kiinnittäisin huomiota siihen, että kehykset ovat riittävän leveät ja linssiaukko tilava”, Ylätalo vinkkaa.

Optikon mukaan silmien tulisi voida näkyä lasien takaa, eikä jäädä kehyksen alle piiloon. Linssin muodolla taas voidaan häivyttää tai peittää vaikka tummia silmänalusia tai korostaa tiettyjä kasvonpiirteitä.

”Oma tyyli on juhliin sopivien lasien valinnassa paras lähtökohta, sitä kautta löytyy kyllä jokaiselle sopiva muoto, väri ja koko”, Ylätalo vakuuttaa.

Meikkaaminen on osa monen juhlalookia, mutta silmälasien kanssa siinä on omat haasteensa. Alta löydät Specsaversin listaamat vinkit pikkujoulukauden juhlalmeikin luomiseen, kun käytät silmälaseja.

  • Mieti, millainen meikkisi tulee olemaan. Jos meikkaat juhliin mielelläsi voimakkaasti tai haluat kokeilla irtoripsiä, voivat piilolinssit olla silmälasien sijaan paras vaihtoehto.
  • Varo varjoja ja sotkuisuutta. Älä levitä luomiväriä silmälasien linjan ulkopuolelle, sillä se voi näyttää sotkuiselta. Käytä peitevoidetta silmien alla välttääksesi varjoja, joita silmälasit voivat luoda tälle alueelle.
  • Kiinnitä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Silmälasien kanssa muutamalla pienellä tekijällä saa näyttävän lopputuloksen juhlameikkiin: ripsien taivuttaminen avartaa katsetta, kun taas siistit ja muotoillut kulmakarvat viimeistelevät katseen.
  • Huomioi silmälasikehyksiesi väri. Voisiko esimerkiksi huulipunassa tai luomivärissä hyödyntää samoja sävyjä? Kun kehykset ovat meikin kanssa sävy sävyyn, lopputulos vakuuttaa varmasti.
  • Muista meikatessa, käytätkö plus- vai miinuslinssejä. Silmälasien pluslinssien läpi silmät näkyvät tavallista tarkemmin, joten meikki kannattaa tehdä erityisen huolella. Miinuslinssien kohdalla meikki saa puolestaan olla tehokkaampi, jotta silmät pääsevät oikeuksiinsa linssien takaa.
  • Vaihtelu virkistää. Pikkujouluihin on mukava mennä hieman eri näköisenä kuin arjessa. Leikittele siis vapaasti meikillä ja näyttävillä silmälaseilla!

Kerroimme aiemmin vinkkejä, miten teet silmälaseihisi sopivan meikin. Voit lukea aiheesta lisää täällä.