Videon nainen söi 24 tunnin aikana vain vihreää ruokaa – Katso mitä kaikkea hän keksi syödä
Siinähän ei tietysti ole mitään järkeä, että söisi vuorokauden aikana vain tietyn väristä ruokaa. Mutta sitä on silti kokeiltu, ja se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja hauskalta.
Videon nainen on päättänyt väriksi vihreän, joka on ihan hyvä valinta, koska monet vihreät syötävät ovat terveellisiä. Hän syö vain vihreän väristä ruokaa 24 tunnin ajan. Kaikki hänen syömänsä asiat ovat luonnollisesti vihreitä, joten hän ei aio värjätä mitään vihreäksi, jotta voisi niitä tänä aikana syödä.
Nainen syö päivän aikana tietysti vihanneksia, joita löytyy paljon vihreässä värissä. Sellaisia ovat esimerkiksi vihreät paprikat ja kesäkurpitsat. Hänen onnekseen esimerkiksi tortilloja on maustettu pinaatilla ja yrteillä, joten nekin ovat vihreitä. Hedelmistä hän pystyy syömään mm. vihreitä viinirypäleitä ja omenoita. Avokadokin kelpaa ja se vasta onkin ihanan vihreää.
Myös lasagnelevyjä löytyy vihreässä värissä, jotka on maustettu vihreillä linsseillä. Hän laittaa tämän vihreän teemapäivän lasagneen mm. parsaa, pinaattia, vihreää pestoa, ruusukaalia, vihreitä tomaatteja, kesäkurpitsaa ja basilikaa. Vaikuttaa siltä, että jos haluaa syödä terveellisesti, se onnistuu erittäin hyvin, jos syö vain vihreää ruokaa.
Katso miltä naisen syömät ateriat näyttävät. Näet videon täältä sekä tämän sivun yläosasta!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä