Video: Omistajan kosto kuorsaavalle koiralle – herätti kesken unien koiran oman kuorsauksen avulla
Koiran unet saivat yllättävän lopun, minkä huomaa sen reaktiostakin.
Jokainen kuorsausta joskus kuunnellut tietää, kuinka ärsyttävää se voi olla. Kuorsaus ei rajoitu kuitenkaan vain ihmisiin, vaan myös koirilla on taipumusta pitää ääntää nukkuessaan.
Israelilaisen koomikon, Tal Solomonin, suloinen cavalier kuuluu kuorsaavien koirien joukkoon. Eräänä päivänä koiransa nukkuessa – ja kuorsatessa – Solomon päätti antaa koiransa maistaa omaa lääkettään.
Solomon nauhoitti koiransa kuorsausta ja toisti sitä sitten nukkuvalle koiralleen samalla ikuistaen tilanteen videolle. Koiran unet tietysti keskeytyivät kovaan ääneen ja sen ilme on näkemisen arvoinen, kuten artikkelin yllä oleva video näyttää.
YouTube-kanavallaan julkaisemansa videon yhteydessä Solomon neuvoo muita kuorsaajasta kärsiviä kokeilemaan samaa kikkaa ja julkaisemaan omia versioitaan YouTubessa – olipa herätettävä kuorsaaja sitten ihminen tai koira.
Osa koiraroduista on alttiimpia kuorsaamiselle kuin muut, mutta joskus vain nukkuvan koiran asennon muuttaminen saa kuorsauksen loppumaan. The Dodon mukaan on kuitenkin tärkeää huomata, että jos koira yllättäen alkaa kuorsata eikä ole ennen niin tehnyt, voi se olla merkki ongelmasta ja voi olla hyvä idea ottaa yhteys eläinlääkäriin.
Katso hauska video artikkelin yltä!
Lähde: The Dodo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä