Valmismehujen juominen ei ole hyvästä – Lue miksi
Hedelmistä valmistettuja tuoremehuja luullaan usein terveellisiksi juomiksi. Mehujen lipittämisen sijaan hedelmät kannattaa syödä kokonaisena.
Monet valmismehut myös pastöroidaan, suodatetaan ja säilötään pitkiksi ajoiksi valmituksen yhteydessä, jolloin niistä häviää vitamiineja, ravintoaineita ja kuituja. Oli mehussa sitten hedelmälihaa tai ei, siinä on hyvin vähän jäljellä kokonaisen hedelmän ravinteita. Sen sijaan moniin valmismehuihin lisätään sokeria jossain muodossa. Mehulasillisessa voi olla jopa 30-45 grammaa sokeria. Nämä ovat suuria määriä sokeria juotavaksi yhdeltä istumalta, eikä monia mehuja erota limsoista kuin hiilihapon puuttuminen. Tutkimusten mukaan sokerijuomien säännöllinen nauttiminen lisää niin diabeteksen kuin sydänkohtauksen riskiä. Tämän lisäksi hedelmämehujen hapot ovat huonoksi hampaille. Mehulasillisen valmistukseen tarvitaan valtava määrä hedelmiä, mikä ei tee siitä myöskään ekologisesti parasta mahdollista valintaa. Jos mehut maistuvat, kannattaa pitäytyä huikean terveellisissä vihermehuissa ja vihanneksista valmistetuissa mehuissa. Valmismehujen sokerinmäärä kannattaa aina tarkistaa ja valita mahdollisimman vähäsokerisia vaihtoehtoja. Terveellisimmän mehun saa valmistamalla sen itse, jolloin valmistusaineiksi riittää hedelmä, vesi ja jääpalat. Hedelmät kannattaa aina käyttää kuorineen, mikäli kuoret ovat syötäväksi kelpaavia. Lähde: Mind Body GreenLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin