Uusi tupakkalaki voimaan viikonlopun jälkeen

Maanantaina otetaan askel kohti savutonta Suomea, kun uusi laki tulee voimaan.
Jos sinulla on ollut tapana tupakoida autossa, et maanantaista alkaen saa tehdä sitä enää, jos kyydissäsi on alle 15-vuotiaita. Tai jos käytät sähkösavukkeita, et saa enää viikonlopun jälkeen sauhutella niitä kuin paikoissa, joissa tavallisenkin tupakan sauhutellu on sallittua.
Nämä ovat osa muutoksia, jotka maanantaina 15. elokuuta voimaan tuleva uusi tupakkalaki tuo mukanaan. Tämän lisäksi uuden lain myötä tupakkatuotteissa on pakollista olla kuvia tupakoinnin terveyshaitoista ensi toukokuusta alkaen ja menthol- ja muut maustetut tupakat poistuvat valikoimista täysin vuoteen 2020 mennessä, kertoo MTV.
Uudessa laissa ei kielletä tupakointia parvekkeella tai asunnon ulkoalueilla, mutta MTV:n mukaan taloyhtiö voi vuoden alusta asti hakea kunnalta tupakoinnille kieltoa myös ilman terveyshaitallisia perusteita.
Lain myötä sähkösavukkeet rinnastetaan muihin tupakkatuotteisiin ja aiemmin niitä koskevaa lainsäädäntöä ei ole ollut. MTV:n mukaan nikotiinipitoiset sähkötupakkatuotteet tulevat kauppoihin myyntiin ja nettimyynti lakkaa vuoden loppuun mennessä.
”Tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden nikotiininesteiden tuonnille ETA-maiden ulkopuolelta tulee maanantaina 24 tunnin aikaraja. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön pitää olla poissa Suomesta yli 24 tuntia voidakseen tuoda mainittuja tuotteita maahan”, neuvotteleva virkamies Meri Paavola sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoi MTV:n mukaan.
Tupakan tuontirajoitusta uusi laki ei muuta eli jatkossakin maahan saa tuoda 200 savuketta eli kartongin verran.
Uudella lailla tavoitellaan sosiaali- ja terveysministeriön mukaan terveydenhuollon säästöjä ja tavoitteena on myös saada Suomesta täysin savuton vuoteen 2030 mennessä.
Mitä mieltä sinä olet lain uudistumisesta? Ota kantaa alla!
Lähde: MTV
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä