Uusi Muumit-animaatio sai nimekkäät ääninäyttelijät – mukana muun muassa Kate Winslet Vilijonkkana
Tunnetut näyttelijät antavat äänensä rakastetuille hahmoille uuden sarjan englanninkielisessä versiossa.
Muumeista on tekeillä uusi, kansainvälisen levityksen saava sarja. Suomalaisen Gutsy Animationsin tuottaman Moominvalley-sarjan englanninkielisessä versiossa ääninäyttelijöinä ovat muun muassa Rosamund Pike, Taron Egerton, Kate Winslet, Warwick Davis, Richard Ayoade, Will Self, Akiya Henry ja Matt Berry, kertoo The Hollywood Reporter (THR). Egerton antaa sarjassa äänensä Muumipeikolle, Pike Muumimammalle ja Berry Muumipapalle. Ylen tiedotteen mukaan Winsletiä kuullaan animaatiossa Rouva Vilijonkan roolissa. Yle kertoo, että animaatiota kehitetään yhteistyössä Yle Draaman kanssa ja Muumi-brändistä huolehtiva Moomin Characters Oy Ltd tukee sarjan tuotantoa. THR:n mukaan suunnitelmissa on tehdä kaksi kautta, joissa on 13 jaksoa, jotka kestävät 22 minuuttia. ”Tove antoi Muumilaakson asukkaille suvaitsevaisuuden, rakkauden, kunnioituksen, ystävyyden ja rohkeuden arvot, joita tarvitaan nykypäivän maailmassa enemmän kuin koskaan ennen”, Muumit luoneen Tove Jansonin veljentytär Sophia Jansson kertoi THR:lle. ”Olemme todella innoissamme mahtavista näyttelijöistämme ja työryhmästä, ketkä jakavat nämä arvot tuoden Muumit eloon uudella tavalla sekä nuorille että vanhoille faneille”, Jansson lisäsi. Yle esittää uuden Muumilaakso-sarjan suomen- ja ruotsinkielisenä keväästä 2019 alkaen. Ylen mukaan suomenkielisten ääninäyttelijöiden valinnat tehdään myöhemmin. Lähde: The Hollywood Reporter, YleLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Haaveiletko sinkkuelämästä? Taustalla voi olla kaipuu johonkin muuhun
- Koira tekee näin vain kaikkein tärkeimmälle ihmiselle – oletko se sinä?
- Kumppani voi vaikuttaa uraasi enemmän kuin luulet – yksi piirre ratkaisee
- Siistit ihmiset tekevät nämä 6 asiaa päivittäin – kuulutko joukkoon?
- Yleisesti paheksuttu tapa voikin vahvistaa parisuhdetta – siksi sitä ei kannata tuomita
- 10 lausetta, jotka jokaisen lapsen pitäisi kuulla päivittäin
- Erityisesti naisten kannattaa huolehtia C-vitamiinin saannista – 4 hyvää syytä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- 4 asiaa, joita miehet haluavat kumppaniltaan – nämä menevät ulkonäön edelle