Tutkimus: Työpaikan seksismi saa alkunsa miesten avioliitoista
Vaimon työtilanne vaikuttaa miehen käsityksiin naistyövoimaa kohtaan.
Pohjois-Carolinan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan miehillä, joiden vaimot eivät ole töissä, on todennäköisemmin negatiivinen ajattelutapa naistyövoimasta. Kotirouvien kanssa naimisissa olevilla miehillä oli The Friskyn mukaan myös negatiivisemman näkemykset yrityksistä, joiden johdossa on naisia ja he uskovat, ettei kyseiset yritykset toimi yhtä tehokkaasti.
Negatiiviset näkemykset omaavat miehet kieltävät todennäköisemmin myös ylennysmahdollisuudet naisilta. Tällaiset miehet myös tekevät valintoja, jotka estävät päteviä naistyökavereita nousemasta urallaan ylöspäin.
The Friskyn mukaan aihetta tutkittiin viiden tutkimuksen avulla, mihin osallistui noin tuhat naimisissa olevaa heteromiestä. Erilaisista tutkimusmenetelmistä ja -näytteistä huolimatta tulokset olivat samantyyppiset.
Tutkimuksen mukaan miesten avioliitot vaikuttivat usein lähes aiheuttavan seksistisen käytöksen sen sijaan, että ajatusmaailma olisi ollut aina olemassa. Useimmissa tapauksissa miehet eivät olleet niin seksistisiä avioliittonsa alkuvaiheessa.
Ajan myötä työttömien naisten kanssa naimisissa olleista miehistä tuli vähemmän tukevia työelämässä olevia naisia kohtaan. Toisaalta taas miehet, joiden vaimot olivat töissä, tukivat ajan myötä naistyöntekijöitä enemmän.
Lähde: The Frisky
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan