Tutkimus löysi syyn toistuviin keskenmenoihin – voi johtaa hoitokeinon syntymiseen
Tutkimustulos voi tuoda toivoa tuhansille naisille.
Toistuviin keskenmenoihin on jo pitkään etsitty syytä. Nyt tutkijat ovat kertoneet tehneensä läpimurron uudella tutkimuksella tunnistettuaan syyn; kantasolujen vähäinen määrä kohdun limakalvossa.
Warwickin yliopiston tutkijat tarkastelivat 183 naisen kohdun limakalvosta otettua näytettä. Newserin mukaan tutkijat havaitsivat, että vähintään kolme toistuvaa keskenmenoa kokeneilla naisilla kantasolujen määrä limakalvossa oli vähäinen.
Tutkijat uskovat kantasolujen puutteen aiheuttavan nopeutunutta ikääntymistä kohdun soluissa eikä näillä soluilla ole tutkimusta tehneen Jan Brosensin mukaan kykyä valmistautua asianmukaisesti raskauteen – toisin sanoen kohdun limakalvo on jo ennen raskautta viallinen.
Newserin mukaan tutkimus toi kuitenkin mukanaan hyviä uutisia; mahdollinen hoitokeino on tiedossa.
”Voin kuvitella, että voimme korjata näitä vikoja ennen kuin potilas koettaa tulla raskaaksi uudelleen”, Bronses sanoi.
Tutkimuksen tekoon osallistuneen Siobhan Quenbyn mukaan löydös on suuri läpimurto ja hoitokeinon tutkiminen voi alkaa jo tänä keväänä.
”Keskitymme kahteen asiaan. Ensinnäkin toivomme parantavan toistuvien keskenmenojen riskin omaavien naisten seulontaa kehittämällä uusia testejä”, Quenby kertoi.
Newserin mukaan toinen asia on, että tutkijat määrittelevät, voivatko lääkkeet tai toimenpiteet auttaa ehkäisemään keskenmenoja. Yhdessä kokeiltavassa toimenpiteessä Quenbyn mukaan kohdun limakalvoa raapaistaan uusien kantasolujen saamisen lisäämiseksi.
Tutkimus ilmestyi Stem Cells -julkaisussa ja voit lukea siitä lisää täältä.
Lähde: Newser
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 vinkkiä sinulle, joka hikoilet helposti
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Suhtaudu ikääntymiseesi näillä positiivisilla tavoilla ja nautit elämästä enemmän
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi – heti!
- 10 yllättävää ruokaa, joita syömällä parannat krapulan
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että teet liikaa töitä, ja nyt olisi syytä pysähtyä
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Tämä pariskuntien tapa ällöttää sivusta seuraajaa, mutta tekee suhteelle todella hyvää
- Nämä 7 kikkaa auttavat sinua juomaan ilman seuraavan päivän krapulaa
- 9 huolestuttavaa merkkiä, että juot liikaa alkoholia
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Vältä aina näitä 9 asiaa, jos et saa unta
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 kätevää tapaa pudottaa painoa ilman liikuntaa
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen
- Jos juokset paljon, voit saada juoksijan kasvot – ei ole mieluinen asia