Tutkimus: Kaukosuhteessa olevat keskittyvät paremmin positiivisiin muistoihin
Muiden parien kannattaisi ottaa tässä asiassa mallia kaukosuhteessa olevilta pareilta.
Kaukosuhteessa olevat parit osaavat paremmin keskittyä positiivisiin parisuhdemuistoihin, joissa toinen tunsi olonsa erityisen rakastetuksi tai turvalliseksi kumppaninsa seurassa, käy ilmi tutkimuksesta. Kaukosuhteessa olevat myös jakavat sellaisia muistoja keskenään paremmin. Tutkimukseen osallistui 533 ihmistä, jotka olivat seurustelleet vähintään puoli vuotta ja olivat parhaillaan kaukosuhteessa. Välimatkaa osallistuneilla pareilla oli vähintään 160 kilometriä. Parit, jotka olivat taitavampia nauttimaan yhteisistä hetkistä, olivat emotionaalisemmin positiivisempia parisuhteestaan. Tämä ei ole niin helppoa, miltä se kuulostaa, koska ihmisillä on usein lyhytaikaisia reaktioita iloisiin tapahtumiin ennen kuin he palaavat takaisin normaaliin onnellisuuteensa. Kaukosuhteessa olevat parit sen sijaan saavat nuo hetket kestämään pidempään, koska heidän on tavallaan pakko tehdä niin. Tutkimuksesta jää hyvä opetus kuitenkin myös samassa kaupungissa asuville pariskunnille: mieti ja paneudu todella onnellisiin hetkiin parisuhteessasi, jotta todella koet ne – näin voit olla onnellisempi. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen