Tutkimuksen mukaan 69 % eronneista naisista on jotain yhteistä
Moni nainen eroaa puolisostaan ja usea tekee sen elämänsä aikana moneen kertaan. Monilla heistä on eräs yhteinen piirre.
Jopa onnellisimmissa avioliitoissa asiat voivat mennä pieleen niin pahasti, että se johtaa lopulta eroon. Siihen on monia syitä, miksi erotaan. Tutkimukset ovat havainneet, että kun heteroseksuaaliset parit ovat eroamassa, naiset näkevät tilanteen usein eri tavalla kuin miehet. Monilla näistä naisista on jotain yhteistä.
69 prosenttia avioeroista johtui parisuhteessa olevan naisen eräästä teosta
Vaikka suhteet voivat päättyä eroon monista eri syistä, toinen kumppani voi tietää aikaisemmin kuin toinen, että hän haluaa erota. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, että onko se nainen vai mies, joka haluaa useammin aloittaa eroprosessin.
Tutkimuksessa oli mukana 2 262 aikuista, joilla oli vastakkaista sukupuolta olevia kumppaneita. He olivat tutkimuksessa mukana vuodesta 2009 vuoteen 2015. Vuoteen 2015 mennessä heistä 371 oli eronnut, joista 92 oli avioeroja. Niissä monissa oli jotain yhteistä, joka liittyi naisiin. Se liittyi naisiin siten, että heistä peräti 69 prosenttia oli ollut naisia, jotka olivat yllyttäneet avioeroon.
Tutkimuksessa selvisi myös se, että miehet luottivat naisia enemmän avioliittonsa laatuun. Tutkimuksessa mukana olleista miehistä 69,2 prosenttia ja vaimoista 60,1 prosenttia kertoi suhteensa laadun olevan ”erinomainen”.
Huolimatta siitä, että monet tutkimuksessa mukana olevat naiset halusivat avioeron, näin ei aina ollut. 92 avioerosta 18 tuli miehen aloitteesta ja 18 muuta olivat yhteisen päätöksen tuloksia.
Lähde: Bestlife
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa