THL:n uusi suositus: Turvaväli pidennettävä yli kahteen metriin – ”oltava entistä varovaisempia”
Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin ja leviää aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee suomalaisia pitämään yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin muuntununeen koronaviruksen vuoksi. Lisäksi kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin.
”Koska muuntunut koronavirus leviää helpommin, on meidän oltava entistä varovaisempia ja pidettävä yli kahden metrin turvaväliä muihin”, THL:n johtaja Mika Salminen sanoo.
THL:n mukaan myös lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.
”Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin. On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronavirukseen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin”, Salminen toteaa.
Vähäisistäkin oireista testiin
THL muistuttaa, että yli kahden metrin turvavälin pitämisen ja testiin herkästi hakeutumisen lisäksi on edelleen tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot. Näitä ovat käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, Koronavilkun lataaminen sekä kasvomaskin käyttö.
Tällä hetkellä THL suosittelee yli 12-vuotiaille maskien käyttöä koko maassa. Taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.
Maskien käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut sekä oppilaitokset peruskoulun 6. luokasta lähtien sekä työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Ja kuten alussa jo todettiin, kasvomaskia tulisi käyttää näissä tiloissa silloinkin, kun yli kahden metrin turvaväliä voidaan pitää.
Koronatestiin tulee hakeutua, jos on vähäisiäkin koronavirukseen sopivia oireita ja jos mikä tahansa koronaviruksen oireista ilmantuu. Myös oireettomana on syytä hakeutua testiin, jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi ulkomailla matkustaneen henkilön kautta.
Koronaviruksen oireita voivat olla:
- päänsärky
- haju- tai makuaistin häiriöt
- nuha tai nenän tukkoisuus
- yskä
- hengenahdistus
- voimattomuus tai väsymys
- lihaskivut
- kurkkukipu tai kurkun karheus
- kuume
- pahoinvointi, oksentelu tai ripuli
Löydät ajankohtaisimman koronatiedon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta sekä kaupunkien ja kuntien sivuilta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Milloin punkin puremasta pitää huolestua? Tarkista nämä merkit
- Miksi jäätelö aiheuttaa joskus päänsärkyä? Selitys on yllättävän yksinkertainen
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Naiset luulevat miesten pitävän näitä asioita seksikkäinä – todellisuus on toinen
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä
- Käytätkö Crocseja? 7 syytä harkita käyttöä uudelleen