Tämän huulipunan laittaminen voi herättää huomiota – näyttää penikseltä
Penisten muotoisten huulipunien käyttö etenki julkisilla paikoilla voi pistää silmään.
Huulipunat harvoin kohauttavat niiden muodolla, mutta Mushroom-merkki on siinä onnistunut. Mushroomin huulipunat ovat melko realistisella tavalla toteutettuja, peniksen muotoisia punia, joita saa useissa eri sävyissä tilattua esimerkiksi Amazonista tai Etsystä.
Huffington Postin mukaan huulipunat ovat olleet olemassa jo useamman vuoden, sillä niistä löytyy arvioita Amazonista vuodelta 2013. Ne ovat kuitenkin nousseet vasta esiin somessa, kun Instagram-käyttäjä prozac_morris julkaisi niistä kuvan.
Penishuulipunat ovat Huffington Postin mukaan laadultaan hyviä ja täydellinen osa esimerkiksi polttareita tai vastaavia juhlia. Julkisilla paikoilla niiden käyttäminen voikin herättää huomiota ja aiheuttaa kummastuneita katseita.
Katso alta lisää kuvia falloshuulipunista ja kerro sen jälkeen kommenteissa, kokeilisitko itse tällaista huulipunaa:
Lähde: Huffington Post
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?

- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?